Kaupallinen yhteistyö

Yksilöllinen lääkehoito – mitä se tarkoittaa?

  • 27.9.2016 15:18

MSD

Ihmisen perimän selvittäminen on avannut ennennäkemättömät mahdollisuudet kehittää sairauksiin täsmälääkkeitä.

Ihmisen geneettisen kartan selvittäminen on mahdollistanut lääketieteessä täysin uudenlaisia asioita. Kun yhden potilaan koko perimän selvittäminen vielä kymmenen vuotta sitten maksoi 1 miljardi euroa, hinta on tänään 100 000 euroa ja lähitulevaisuudessa 1 000 euroa.[1] Sen jälkeen kun genotyypin – ihmisten kaikkien geenien kokoelman – selvittämisestä on tullut arkipäivää, käsityksemme yksilöllisyydestä on muuttunut ja esimerkiksi yksilöllinen lääkkeiden kehittäminen on tullut mahdolliseksi.

Perimä, elämäntavat ja ympäristö vaikuttavat sairastumisalttiuteemme. Esimerkiksi virusinfektio voi laukaista diabeteksen, jos tulehdusta säätelevä geenistömme on epäedullinen. Toisenlaisen geeniperimän saanut henkilö ei sairastu diabetekseen virusinfektion seurauksena. Ihmisen perimä eli DNA sisältää noin 3 miljardia rakenneyksikköä eli emäsparia. Kahden ihmisen DNA eroaa toisistaan usean miljoonan emäsparin osalta. Juuri nämä erot määräävät yksilöiden välisiä ominaisuuksia ja myös alttiuksia moniin sairauksiin.

Kansantautimme ovat monigeenisiä

Merkittävät kansantautimme – sydän- ja aivoinfarkti, verenpainetauti, diabetes, vaikea lihavuus, astma, nivelreuma ja vakavat psyyken sairaudet – ovat kaikki syntytavoiltaan monigeenisiä. Niiden puhkeamiseen tarvitaan yhden geenin sijasta lukuisien, jopa kymmenien geenien muutoksia. Myös syöpä on tällainen monimuotoinen sairaus: vaikka kahden potilaan kasvaimet näyttävät päältäpäin samanlaisilta, ne ovat lopulta yksilöllisiä.

Esimerkiksi skitsofrenian hoidossa amerikkalainen Broad Institute on yhdistänyt genomitietoa, immunologiaa ja neurobiologiaa ja saanut aikaan tutkimuksellisia läpimurtoja. Tässä tutkimuksessa on löydetty ensimmäistä kertaa selkeä yhteys geenien, aivobiologian ja mielisairauden välillä. 

Täsmälääke kohdentaa hoidon potilaille, jotka siitä hyötyvät

Täsmälääke vaikuttaa nimensä mukaisesti elimistössä juuri tietyllä tavalla tai tietyssä kohdassa. Se voi esimerkiksi valjastaa elimistön oman immuunipuolustuksen taistelemaan syöpäkasvainta vastaan. Elimistömme erityispiirteet määrittävät sitä, miten hoitoon reagoimme.

Täsmälääke on usein yhteydessä tiettyihin geenimuutoksiin. Genotyyppien ja testaamisen avulla voidaan arvioida lääkkeen soveltuvuus tietyille potilaille. Tämä tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa on entistä paremmin mahdollista tunnistaa ne potilaat, jotka lääkehoidosta hyötyvät. Täsmälääke on huippuunsa räätälöity täsmähoito ja yksilöllisen lääkehoidon kulmakivi. Tavoitteena on, että oikea potilas saa oikean lääkkeen oikeaan aikaan ja oikealla annostuksella.

Koska täsmälääkkeet vaikuttavat juuri siellä, missä hoitoa tarvitaan, kohdistuu näiden lääkkeiden haittavaikutusprofiileihinkin paljon odotuksia: toiveissa on, että tulevaisuuden täsmähoito toisi lääkkeitä, joiden haittavaikutukset voisivat olla vähäisempiä.

Hoitaa osuvammin kuin perinteinen lääke

Koska ihmiset ovat erilaisia, kaikki lääkkeet eivät sovellu kaikille, eivätkä kaikki potilaat saa apua kaikista lääkkeistä. Lääkkeen toivottu vaikutus voi jäädä puutteelliseksi tai se voi aiheuttaa haittavaikutuksia. Lääkehoitoon on usein myös vaikea sitoutua. Lisäksi vain puolet pitkäaikaissairaista käyttää lääkkeitään sovitulla tavalla. 

Potilaan oman genotyypin mukaan kehitetty täsmälääke tuo lääkehoitoon aivan uudenlaisia mahdollisuuksia, koska se tehoaa juuri siihen molekyyliin tai valkuaisaineeseen, johon sen on tarkoituskin vaikuttaa.

Yksilöllinen lääkehoito tarjoaa Suomelle huikeita mahdollisuuksia. Kansallinen terveysdata ja biopankit sekä osaamisemme geenitutkimuksen saralla voivat tulevaisuudessa tuoda aivan uusia hoitovaihtoehtoja, erityisesti suomalaisille potilaille. Osaamisemme geenitutkimuksessa voi avata myös aivan uusia kansainvälisiäkin portteja.

 

Lähteet:

  1. http://www.helsinki.fi/insight/lahjoituskohteet/huippuhankkeet/terveys/yksilollinen-sairauksien-hoito.html

https://www.fimm.fi/annual_report/2015/index.html

http://www.broadinstitute.org/what-broad/areas-focus/project-spotlight/opening-schizophrenias-black-box

http://www.broadinstitute.org/what-broad/areas-focus/project-spotlight/frequently-asked-questions-about-c4-and-schizophrenia

http://www.helsinki.fi/insight/lahjoituskohteet/huippuhankkeet/terveys/yksilollinen-sairauksien-hoito.html

http://www.laaketeollisuus.fi/terveydenhuolto/laakkeiden-kaytto-suomessa

MSD on johtava kansainvälinen lääkeyritys, joka tekee Suomessa lääkekehitystä ja monipuolista yhteistyötä suomalaisten terveydenhuollon ammattilaisten ja tutkijoiden kanssa. Lue lisää työstämme paremman elämän puolesta osoitteessa www.msd.fi

 

09/2016 CORP-1192767-0005

NOPEAMMIN, OSUVAMMIN, VAIKUTTAVAMMIN

Ennen kehitettiin lääkkeitä, joiden toivottiin tehoavan mahdollisimman hyvin mahdollisimman monelle. Tulevaisuudessa tehdään lääkkeitä, jotka on tarkoitettu juuri tietyille potilaille.

Yksilöllisen lääkehoidon perusajatuksena on hyödyntää genomitietoa ja biopankkeja niin, että lääkehoito voidaan kohdentaa niille potilaille, jotka siitä eniten hyötyvät. Lääkkeitä myös kehitetään yhä yksilöllisemmiksi: tavoitteena voi olla esimerkiksi suomalaisille potilaille parhaiten vaikuttavien molekyylien löytäminen.

On mahdollista, että jo aivan lähitulevaisuudessa saavutetaan läpimurtoja kaikkien vakavimpien ja yhteiskunnalle eniten kustannuksia aiheuttavien sairauksien hoidossa.

Lue lisää yksilöllisen lääkehoidon uusista mahdollisuuksista täältä: www.msd.fi

08/2016 CORP-1192767-0004

Uusin lehti

Tapahtumat

22.11. Finlandia-talo – Rahoitus on toistaiseksi jäänyt sote-keskusteluissa sivurooliin, vaikka rahoituksen järjestäminen ohjaa merkittävästi toimintaa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Terveysalan rahoitus -tapahtuma käy läpi, mitä sote-alan rahoituksen tulevaisuudesta tiedetään nyt, mitä sen suhteen on suunnitteilla sekä millainen rahoitusmalli toimisi hyvin tilanteessa, jossa julkinen ja yksityinen sektori toimivat yhä enemmän yhteistyössä. Tapahtumassa selvitetään myös mitkä ovat nykyisen lääkerahoitusjärjestelmän suurimmat ongelmat sekä kuinka niitä ratkotaan. Tule päivittämään tietosi, oppimaan uutta, osallistumaan keskusteluun sekä verkottumaan.

Kaikki tapahtumat

Uusimmat uutiset

Suomesta täsmälääketieteen huippumaa?

Suomella on kaikki edellytykset tulla yksilöllisen lääketieteen huippumaaksi. Meillä on valmiiksi maailman parasta genomi- ja it-osaamista. Myös biopankkimme ovat huippuluokkaa. Jotta Suomesta tulisi täsmälääketieteen edelläkävijä, seuraavien asioiden pitää kuitenkin vielä tapahtua:

  • 19.12.2016 11:53

Kohti kansallista biopankkia

Suomalaisista on kerätty viime vuosikymmenien aikana miljoonia bionäytteitä. Aikanaan ne on otettu diagnostiikan tueksi. Nyt nämä biopankkeihin kerätyt näytteet muodostavat tutkijoille aarrearkun, jonka täysimääräinen hyöty nähdään vasta tulevina vuosina.

  • 13.12.2016 14:13

Terveysdata nopeuttaa uusien hoitojen löytämistä

Suomalaisten potilastiedot ovat hoitotilanteissa jo kattavasti hoitohenkilökunnan käytössä. Suuremman mittaluokan hyötyjä terveysdatasta aletaan saada siinä vaiheessa kun niiden avulla löydetään nopeammin uusia hoitoja.

  • 13.12.2016 14:00

Lääketeollisuuden uusi logiikka: nopeammin, osuvammin, vaikuttavammin

Lääkeyritykset ovat haastavassa tilanteessa: lääkekehitys on yhä vaativampaa ja kalliimpaa, uusia lääkkeitä löytyy harvemmin, mutta vakavat sairaudet eivät ole maailmasta hävinneet. Nyt perinteisen lääkekehitysmallin rinnalle on kuitenkin tulossa uusi kevyempi tapa kehittää lääkehoitoja: yksilöllinen lääketiede avaa ohituskaistan, jolla nopeutetaan kalleinta ja aikaavievintä kehitysvaihetta, faasi 3 -tutkimuksia, ja hoito räätälöidään potilaan genotyypin mukaan.

  • 10.10.2016 11:01

Parantola

Marjukka Myllärniemi 2017

Summa

Summa kokoaa Talentumin lehdet ja bisneskirjat yhteen paikkaan. Lehden tilaajat voivat lukea Mediuutisia maksutta myös Summassa. Kokeile kuukauden ajan maksutta, et sitoudu mihinkään.

PÄÄKIRJOITUS

Länsi-Pohja uhmaa sote-määräyksiä

Eri puolilla Suomea vallitseva kuntien into yhteisyrityksiin kertoo siitä, kuinka vaikeaa yhteistyö maakunnan eri kaupunkien välillä voi olla, kirjoittaa päätoimittaja Anna Niemelä.

  • 17.11. 10:33

Kolumni

Aluepolitiikkaa ja edunvalvontaa

Vaikka sopeutuminen työpaikkojen muutoksiin on kipeää, rakennemuutos perustuu kohtuulliseen näyttöön paremmasta vaikuttavuudesta ja potilasturvallisuudesta, kirjoittaa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Leena Setälä.

  • 17.11. 08:52

Toimitukselta

Keskusta sai Meri-Lapissa maistaa omaa lääkettään

Meri-Lapin kuntien valtuustossa useimmat keskustalaiset äänestivät yhteisyrityksen puolesta, vaikka se pistää kapuloita rattaisiin sote-uudistuksen järjestelyille Lapin maakunnassa.

  • 15.11. 10:39