KIRJAT
Erpo Pakkala, 6.5.2011, 9:13Tärkeintä on aika
Häkkilintu, ostoskärry, kaivo, jossa ei ole pisaraakaan vettä, kotisairaalan johtaja. Muun muassa näillä termeillä kutsuvat omaishoitajat itseään tuoreessa Omaishoito-kirjassa, joka tarjoaa tuoreita ja herättäviä ajatuksia niin omaishoitajille kuin terveydenhuollon ja sosiaalialan ammattilaisillekin.
Omaishoito koskettaa tavalla tai toisella jo yli miljoonaa suomalaista. Uusi ja kasvava ilmiö on kirjan mukaan etäomaishoitajuus, jossa lapset huolehtivat iltaisin ja viikonloppuisin omista vanhemmistaan pitkänkin etäisyyden takaa.
Kirja korostaakin, että omaishoitajuudesta ei ole olemassa yhtä ainoaa mallia. Usein hoitosuhde kehittyy hitaasti, kun avuntarve lisääntyy iän myötä. Omaishoitajuus voi alkaa myös yllättäen esimerkiksi sairauskohtauksen, onnettomuuden tai vammaisen lapsen syntymän myötä. Omaishoidon moninaisuus asettaa siis ammattilaisillekin yhä enemmän haasteita oikeanlaisen avun löytämiseen.
Teos kehottaa ammattilaisia pohtimaan esimerkiksi, onko oman työn lähtökohtana lait ja asetukset vai asiakkaiden oikeat tarpeet ja toiveet. Tämän pohdinnan avuksi ja vastaanottotyön sujuvoittamiseksi kirjasta löytyy lukuisia kysymyspattereita ja listoja useimmin potilaita ja omaishoitajia askarruttavista asioista. Tavoitteena tulisikin olla, että palvelujen piiriin pääsisivät muutkin kuin ne, jotka jaksavat olla aktiivisia ja hankkia itse tietoa.
”Puolisoni mielestä yhdestäkään sosiaalityöntekijästä tai lääkäristä ei ole kuin haittaa, kun tulevat kotiimme määräilemään.”
Kirjan parasta antia ovat eri kyselyistä poimitut omaishoitajien sitaatit. Ammattilaisen kannattaisi lukea ainakin ne. Ne ovat tulvillaan niitä sanoja, jotka jäävät usein vastaanotolla sanomatta.
KIRJAT
Jaana Ahlblad, 16.12.2011 12:54Kutsu solidaarisuuteen
Meri Koivusalo ja Outi Hakkarainen: Terveys kaupan. Into-pamfletti. Like Kustannus 2011, 122 sivua »
KIRJAT
Ursula Grönvall, 18.11.2011 13:29Sikainfluenssa päivä päivältä
Pentti Huovinen, Thedi Ziegler: Influenssa. Pandemiaviruksen päiväkirja. Duodecim 2011, 151 sivua. »
KIRJA-ARVIO
Ursula Grönvall, 28.10.2011 9:28Skitsofrenia esti lääkärin uran
Heini Saraste: Reilusti skitso. Kalevi Rinteen elämä. Into Kustannus 2011, 180 sivua. »
KIRJAT
Hilkka Juhola-Puha, 21.10.2011 8:03Puupääperheet valloittavat
Risto Pelkonen: Tuohelan kylän väki. Maahenki 2011, 111 sivua. »
KIRJAT
Ursula Grönvall, 23.9.2011 8:50Kattavasti kehitysvammaisuudesta
Maria Arvio ja Seija Aaltonen: Kehitysvammainen potilaana. Duodecim 2011, 198 sivua. »
kirjat
Erpo Pakkala, 9.9.2011 8:44Rauhoita amygdala ja nuku hyvin
Soili Kajaste, Juha Markkula: Hyvää yötä – apua univaikeuksiin. Kirjapaja 2011, 210 sivua. »
KIRJAT
Hilkka Juhola-Puha, 5.8.2011 8:13Kaikki mitä haluat tietää vaihdevuosista
Anna Westerlund ja Saana Saarinen: Näin selviydyt vaihdevuosista. Duodecim 2011, 185 sivua. »
KIRJAT
Ilkka Jauhiainen, 27.5.2011 12:35Jättiremppa tulossa
Mikko Alkio: Terveyden kustannuksella WSOY 2011, 270 sivua. »
KIRJAT
Anna Niemelä, 29.4.2011 9:15Matkakirja syöpävuoteen
Marja Aarnipuro: Rintasyöpävuosi. Teos 2011, 281 sivua. »
KIRJAT
Ursula Grönvall, 15.4.2011 9:44Abortista, asiallisesti
Viveka Kauranen: Abortti ja siitä selviytyminen. Art House 2011, 144 sivua. »
