KIRJAT
Ursula Grönvall, 2.9.2011, 7:54Päihteistä vaurioituneiden lasten näkökulma

Päihteitä raskauden aikana käyttävien pakkohoito on viime aikoina ollut aihe, jonka kautta käsittelemme tunteitamme ja näkemyksiämme päihteitä raskauden aikana käyttävistä äideistä. Laki päihdeäitien pakkohoidosta oli käsittelyssä viime hallituskaudella.
Olisi kuitenkin hyvä muistaa, että päihdeäiti ei tarkoita vain elämän hallintansa täysin menettänyttä alkoholistia tai narkomaania. Raskauden aikainen alkoholinkäyttö voi haitata sikiötä, vaikka äiti ei joka päivä humalassa olisikaan.
Noin kuuden prosentin raskaana olevista arvioidaan olevan alkoholin suurkuluttajia. He eivät välttämättä tiedosta juomisen voivan haitata sikiötä.
Alkoholin vaurioittamien lasten oireyhtymistä käytetään nimitystä FASD, fetal alcohol spectrum disorders. Näistä lapsista kertoo Suvi Vaarlan toimittama kirja Alkoholin vaurioittamat. Raskaudenaikaisen alkoholinkäytön vaikutukset lapsen elämään.
Teos koostuu asiantuntija-artikkeleista. Mukana on niin terveydenhuollon ammattilaisten kuin sijaisperheidenkin näkökulma.
On hyvä, että myös FASD-oireyhtymästä kärsivät itse ja heidän läheisensä pääsevät ääneen enemmän kuin yhden esimerkkitarinan verran. Teksteistä käy hyvin konkreettisesti ilmi, että FASD-lasten ongelmat eivät liity pelkästään oireyhtymään. Usein lapsuudessa on ollut paljon muitakin vaikeuksia, ja suhde äitiin on ristiriitainen.
Kirjasta saavat tukea ne, jotka työssään ovat tekemisissä päihteitä käyttävien äitien ja FASD-lasten kanssa. Apua saa esimerkiksi päihteiden käytön selvittämiseen – raskausaikaa lastenneurologi Satu Kivitie-Kallio kuvaa artikkelissaan tuhannen taalan paikaksi saada luotettava näyttö päihteidenkäytöstä – sekä lastaan päihteidenkäytöllä vaurioittamien naisten kohtaamiseen. Se voi olla ammattilaisellekin hankalaa.
KIRJAT
Jaana Ahlblad, 16.12.2011 12:54Kutsu solidaarisuuteen
Meri Koivusalo ja Outi Hakkarainen: Terveys kaupan. Into-pamfletti. Like Kustannus 2011, 122 sivua »
KIRJAT
Ursula Grönvall, 18.11.2011 13:29Sikainfluenssa päivä päivältä
Pentti Huovinen, Thedi Ziegler: Influenssa. Pandemiaviruksen päiväkirja. Duodecim 2011, 151 sivua. »
KIRJA-ARVIO
Ursula Grönvall, 28.10.2011 9:28Skitsofrenia esti lääkärin uran
Heini Saraste: Reilusti skitso. Kalevi Rinteen elämä. Into Kustannus 2011, 180 sivua. »
KIRJAT
Hilkka Juhola-Puha, 21.10.2011 8:03Puupääperheet valloittavat
Risto Pelkonen: Tuohelan kylän väki. Maahenki 2011, 111 sivua. »
KIRJAT
Ursula Grönvall, 23.9.2011 8:50Kattavasti kehitysvammaisuudesta
Maria Arvio ja Seija Aaltonen: Kehitysvammainen potilaana. Duodecim 2011, 198 sivua. »
kirjat
Erpo Pakkala, 9.9.2011 8:44Rauhoita amygdala ja nuku hyvin
Soili Kajaste, Juha Markkula: Hyvää yötä – apua univaikeuksiin. Kirjapaja 2011, 210 sivua. »
KIRJAT
Hilkka Juhola-Puha, 5.8.2011 8:13Kaikki mitä haluat tietää vaihdevuosista
Anna Westerlund ja Saana Saarinen: Näin selviydyt vaihdevuosista. Duodecim 2011, 185 sivua. »
KIRJAT
Ilkka Jauhiainen, 27.5.2011 12:35Jättiremppa tulossa
Mikko Alkio: Terveyden kustannuksella WSOY 2011, 270 sivua. »
KIRJAT
Anna Niemelä, 29.4.2011 9:15Matkakirja syöpävuoteen
Marja Aarnipuro: Rintasyöpävuosi. Teos 2011, 281 sivua. »
KIRJAT
Ursula Grönvall, 15.4.2011 9:44Abortista, asiallisesti
Viveka Kauranen: Abortti ja siitä selviytyminen. Art House 2011, 144 sivua. »
