KIRJAT
Anna Niemelä, 16.9.2011, 9:39Kattava käsikirja neuvolaan

Lääkäri Anna Keski-Rahkonen ja toimittaja Minna Nalbantoglu ovat tehneet palveluksen lapsiperheille ja heidän kanssaan toimiville asiantuntijoille. Unihiekkaa etsimässä on ensimmäinen suomenkielinen teos, joka käy kattavasti läpi erilaisia unikouluja ja lapsen uneen liittyviä kysymyksiä.
On yllättävää, että vasta nyt aiheesta ilmestyy teos suomeksi, kun miettii, kuinka tavallisia unipulmat ovat lapsiperheissä ja kuinka paljon niitä pohditaan neuvoloissa.
Tähän asti tietoa unikouluista on saanut hajanaisina lippusina neuvolasta, pirstaletietona nettisivuilta ja mutu-tuntumana muilta vanhemmilta.
Lastenkasvatuksessa mielipiteet usein kärjistyvät ja asiantuntijatkin pitävät monesti jotakin tiettyä menetelmää parhaana.
Tämän kirjan ansio onkin, että se käy kiihkottomasti läpi erilaisia unikoulumenetelmiä ja niistä tehtyjä tutkimuksia. Kirja ei tuomitse huudatusunikoulua, muttei toisaalta perhepedissä nukkumistakaan. Se kertoo vaihtoehdoista ja antaa jokaiselle vapauden tehdä ratkaisunsa oman kasvatusnäkemyksensä ja elämäntilanteensa perusteella.
Kirjassa on konkreettisia ohjeita ja esimerkkejä elävästä elämästä. Vauvojen uniongelmien lisäksi se käy läpi leikki-ikäisten uniongelmia sekä tavallisimpien unta haittaavien lastentautien hoitamista. Loppuun on koottu kirjan keskeisin anti tiiviisti.
Kirja käsittelee unettomia öitä, joiden seurauksena voi olla masennusta, kärsiviä parisuhteita ja kireää perhe-elämää. Se on silti kannustava eikä vaivu synkkyyteen tai syyllistämiseen. Kirjoittajat muistuttavatkin, että yöllä tapahtuu paitsi hermoja repiviä, myös hellyttäviä asioita.
Kirjan toivoisi löytävän tiensä neuvoloiden ja kouluterveydenhoitajien ja -lääkäreiden käsikirjastoon. Siinä on valmista materiaalia esimerkiksi perhevalmennuksiin. Kirjan luettuaan on varmasti paljon helpompi keskustella unipulmia pohtivien vanhempien kanssa.
KIRJAT
Jaana Ahlblad, 16.12.2011 12:54Kutsu solidaarisuuteen
Meri Koivusalo ja Outi Hakkarainen: Terveys kaupan. Into-pamfletti. Like Kustannus 2011, 122 sivua »
KIRJAT
Ursula Grönvall, 18.11.2011 13:29Sikainfluenssa päivä päivältä
Pentti Huovinen, Thedi Ziegler: Influenssa. Pandemiaviruksen päiväkirja. Duodecim 2011, 151 sivua. »
KIRJA-ARVIO
Ursula Grönvall, 28.10.2011 9:28Skitsofrenia esti lääkärin uran
Heini Saraste: Reilusti skitso. Kalevi Rinteen elämä. Into Kustannus 2011, 180 sivua. »
KIRJAT
Hilkka Juhola-Puha, 21.10.2011 8:03Puupääperheet valloittavat
Risto Pelkonen: Tuohelan kylän väki. Maahenki 2011, 111 sivua. »
KIRJAT
Ursula Grönvall, 23.9.2011 8:50Kattavasti kehitysvammaisuudesta
Maria Arvio ja Seija Aaltonen: Kehitysvammainen potilaana. Duodecim 2011, 198 sivua. »
kirjat
Erpo Pakkala, 9.9.2011 8:44Rauhoita amygdala ja nuku hyvin
Soili Kajaste, Juha Markkula: Hyvää yötä – apua univaikeuksiin. Kirjapaja 2011, 210 sivua. »
KIRJAT
Hilkka Juhola-Puha, 5.8.2011 8:13Kaikki mitä haluat tietää vaihdevuosista
Anna Westerlund ja Saana Saarinen: Näin selviydyt vaihdevuosista. Duodecim 2011, 185 sivua. »
KIRJAT
Ilkka Jauhiainen, 27.5.2011 12:35Jättiremppa tulossa
Mikko Alkio: Terveyden kustannuksella WSOY 2011, 270 sivua. »
KIRJAT
Anna Niemelä, 29.4.2011 9:15Matkakirja syöpävuoteen
Marja Aarnipuro: Rintasyöpävuosi. Teos 2011, 281 sivua. »
KIRJAT
Ursula Grönvall, 15.4.2011 9:44Abortista, asiallisesti
Viveka Kauranen: Abortti ja siitä selviytyminen. Art House 2011, 144 sivua. »
