KIRJAT
Ursula Grönvall, 24.5.2010, 11:10Muslimipotilas vastaanotolla

Tämän oppaan arvelisi kuluvan lääkärien ja hoitajien käsissä.
Duodecimin julkaisema satasivuinen kirja auttaa terveydenhuollon henkilöstöä ymmärtämään muslimipotilaiden erityistarpeita – myös niitä, jotka saattavat tuntua käsittämättömiltä tai oudoilta. On hyvä, että kirja taustoittaa monia suomalaisista tavoista poikkeavia käytäntöjä. Uusiin toimintatapoihin on helpompi taipua, kun ymmärtää niiden taustat ja syyt.
Kirjassa on tiivistä tietoa esimerkiksi lääkehoidosta paastokausi Ramadanin aikana, hygieniamääräyksistä, hedelmöityshoidoista ja elinsiirroista. Osa yhteistyötä helpottamaan tarkoitetuista vinkeistä on varmasti lääkäreille tuttuja, mutta tuskin kaikki. Tietojen etsimistä helpottaa tarkka lähdeluettelo.
Opas olisi kaivannut rivakampaa editointia, jotta se olisi kompaktimpi apuväline. Kirja nimittäin toimisi parhaiten helposti selailtavana perustieto-oppaana, mutta toistoa on turhan paljon. Osa sisällöstä, esimerkiksi laajahko hautaamista koskeva osio, tuntuu epärelevantilta. Yleisvaikutelma on hieman viimeistelemätön.
Toisaalta kirjoittaja ei ole paneutunut suomalaisen hoitohenkilökunnan ja muslimipotilaiden yhteistyön kaikkein vaikeimpiin tilanteisiin. Esimerkiksi mielenterveyttä ja psyykkisten ongelmien hoitoa kirja käsittelee hyvin lyhyesti ja pintapuolisesti. Se on harmi, sillä nimenomaan mielenterveyden sairauksissa muslimien ajattelu poikkeaa suuresti suomalaisesta ajattelusta.
Tuntuu myös erikoiselta, että kirjoittaja – lääkäri itsekin – ottaa kantaa esimerkiksi poikien ympärileikkauksen puolesta ja perustelee usein esimerkein sen lääketieteellisiä hyötyjä. Kirjassa, joka on luonteeltaan opastava, soisi henkilökohtaisten näkemysten jäävän hyvin vähälle.
KIRJAT
Jaana Ahlblad, 16.12.2011 12:54Kutsu solidaarisuuteen
Meri Koivusalo ja Outi Hakkarainen: Terveys kaupan. Into-pamfletti. Like Kustannus 2011, 122 sivua »
KIRJAT
Ursula Grönvall, 18.11.2011 13:29Sikainfluenssa päivä päivältä
Pentti Huovinen, Thedi Ziegler: Influenssa. Pandemiaviruksen päiväkirja. Duodecim 2011, 151 sivua. »
KIRJA-ARVIO
Ursula Grönvall, 28.10.2011 9:28Skitsofrenia esti lääkärin uran
Heini Saraste: Reilusti skitso. Kalevi Rinteen elämä. Into Kustannus 2011, 180 sivua. »
KIRJAT
Hilkka Juhola-Puha, 21.10.2011 8:03Puupääperheet valloittavat
Risto Pelkonen: Tuohelan kylän väki. Maahenki 2011, 111 sivua. »
KIRJAT
Ursula Grönvall, 23.9.2011 8:50Kattavasti kehitysvammaisuudesta
Maria Arvio ja Seija Aaltonen: Kehitysvammainen potilaana. Duodecim 2011, 198 sivua. »
kirjat
Erpo Pakkala, 9.9.2011 8:44Rauhoita amygdala ja nuku hyvin
Soili Kajaste, Juha Markkula: Hyvää yötä – apua univaikeuksiin. Kirjapaja 2011, 210 sivua. »
KIRJAT
Hilkka Juhola-Puha, 5.8.2011 8:13Kaikki mitä haluat tietää vaihdevuosista
Anna Westerlund ja Saana Saarinen: Näin selviydyt vaihdevuosista. Duodecim 2011, 185 sivua. »
KIRJAT
Ilkka Jauhiainen, 27.5.2011 12:35Jättiremppa tulossa
Mikko Alkio: Terveyden kustannuksella WSOY 2011, 270 sivua. »
KIRJAT
Anna Niemelä, 29.4.2011 9:15Matkakirja syöpävuoteen
Marja Aarnipuro: Rintasyöpävuosi. Teos 2011, 281 sivua. »
KIRJAT
Ursula Grönvall, 15.4.2011 9:44Abortista, asiallisesti
Viveka Kauranen: Abortti ja siitä selviytyminen. Art House 2011, 144 sivua. »
