KIRJA-ARVIO
Harri Junttila, 8.1.2010, 9:47Jumala ohjaa Oravan veistä
Kun on lahjoja ja ahkeruutta, elämästä tuppaa tulemaan elämisen arvoinen.
Ajatukselta ei voi välttyä, kun lukee Tarja Lappalaisen kirjoittamaa haastattelukirjaa ortopedi Sakari Oravan tähänastisesta elämästä.
Orava on yksi maailman tunnetuimmista urheilukirurgeista. Hän on leikannut muun muassa italialaisten huippujalkapalloilijoiden ja maailman ehkä parhaimman pitkänmatkanjuoksijan Haile Gebreselassien työkaluja. Oravan potilaina olleiden olympiaurheilijoiden lista on hämmästyttävän pitkä.
Sakari Orava on syntynyt vuonna 1945, eli hän on suurten ikäluokkien ensimmäistä aaltoa. Lapsuus oli vielä agraariselle Suomelle tyypillisesti ulkoilun ja leikkimisen täyteinen. Tosin Sakari oli myös kova poika lukemaan ja taitava piirtämään, ja olipa hän vielä hyvin tarkka ampujakin. Vähän vanhempana Orava nyrkkeili Suomen mestariksi.
Yleisen lahjakkuuden kuorrutti ilmiömäinen muisti, joka teki oppimisesta helppoa. Koulunkäynti ja opiskelu olivatkin Sakarin mielestä tylsää aina siihen saakka kun Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan ovet aukenivat, luonnollisesti ensimmäisellä yrityksellä.
Oravan lääkärinura on ollut vauhdikas ja menestyksekäs, ei siitä sen enempää. Taitojensa lisäksi Orava kiittää menestyksestään Jumalaa. Erästäkin lähes mahdottomaksi tuomittua polvileikkausta edelsi näky, joka kertoi, kuinka leikkaus tulee suorittaa. Orava toteaa kirjassa, että hänen omat lahjansa eivät olisi riittäneet leikkaukseen, vaan Jumalan apu tuli tarpeeseen. Tunnustus pysäyttää maallisenkin lukijan.
Välillä muistelmateoksen lukeminen ärsyttää. Oravan elämässä ei näytä tapahtuneen mitään ikävää. Sen sijaan onnistumisia ja iloa työssä ja perhe-elämässä on ollut niin paljon, että lukijan sietokyky ei kestä tapahtumista kertovan Lappalaisen makeilevaa ja suitsuttavaa kirjoitustyyliä.
Toisaalta, eihän yhden onni ole toiselta pois. Sitä mieltä on varmasti myös Sakari Orava.
KIRJAT
Jaana Ahlblad, 16.12.2011 12:54Kutsu solidaarisuuteen
Meri Koivusalo ja Outi Hakkarainen: Terveys kaupan. Into-pamfletti. Like Kustannus 2011, 122 sivua »
KIRJAT
Ursula Grönvall, 18.11.2011 13:29Sikainfluenssa päivä päivältä
Pentti Huovinen, Thedi Ziegler: Influenssa. Pandemiaviruksen päiväkirja. Duodecim 2011, 151 sivua. »
KIRJA-ARVIO
Ursula Grönvall, 28.10.2011 9:28Skitsofrenia esti lääkärin uran
Heini Saraste: Reilusti skitso. Kalevi Rinteen elämä. Into Kustannus 2011, 180 sivua. »
KIRJAT
Hilkka Juhola-Puha, 21.10.2011 8:03Puupääperheet valloittavat
Risto Pelkonen: Tuohelan kylän väki. Maahenki 2011, 111 sivua. »
KIRJAT
Ursula Grönvall, 23.9.2011 8:50Kattavasti kehitysvammaisuudesta
Maria Arvio ja Seija Aaltonen: Kehitysvammainen potilaana. Duodecim 2011, 198 sivua. »
kirjat
Erpo Pakkala, 9.9.2011 8:44Rauhoita amygdala ja nuku hyvin
Soili Kajaste, Juha Markkula: Hyvää yötä – apua univaikeuksiin. Kirjapaja 2011, 210 sivua. »
KIRJAT
Hilkka Juhola-Puha, 5.8.2011 8:13Kaikki mitä haluat tietää vaihdevuosista
Anna Westerlund ja Saana Saarinen: Näin selviydyt vaihdevuosista. Duodecim 2011, 185 sivua. »
KIRJAT
Ilkka Jauhiainen, 27.5.2011 12:35Jättiremppa tulossa
Mikko Alkio: Terveyden kustannuksella WSOY 2011, 270 sivua. »
KIRJAT
Anna Niemelä, 29.4.2011 9:15Matkakirja syöpävuoteen
Marja Aarnipuro: Rintasyöpävuosi. Teos 2011, 281 sivua. »
KIRJAT
Ursula Grönvall, 15.4.2011 9:44Abortista, asiallisesti
Viveka Kauranen: Abortti ja siitä selviytyminen. Art House 2011, 144 sivua. »
