KIRJAT
Minna Pihlava, 30.10.2009, 15:41Työyhteisö voi kehittää itseään

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkijat ovat kirjoittaneet tutkimusraportin pohjalta kirjan työyhteisön kehittämisestä. Kirjan kantava ajatus on, että työntekijät kehittävät työyhteisöään arjessa, eivät irrallisin projektein.
Kirjoittajat esittelevät neljä työyhteisön arviointimenetelmää kehittämisprosessin pohjaksi. Esittelytapa on käytännönläheinen.
Palstatilaa saavat sosiaali- ja terveydenhuoltoon kehitetty itsearviointimenetelmä ITE, asiakaslähtöinen arviointi- ja kehittämismenetelmä Bikva, Kompetenssi-niminen arvioinnin ja kehittämisen malli työyhteisölähtöiseen kehittämiseen sekä itse- ja vertaisarvioinnin menetelmä Kuvastin.
Kiinnostava yksityiskohta on taulukko, jonka avulla itse kukin voi peilata, missä jamassa oma työyhteisö on, onko se menestyvä vai kenties kriisiytynyt. Suvaitaanko sinun työpaikallasi erilaisuutta vai klikkiydytäänkö ja sallitaanko vain heikosti erilaisia näkemyksiä?
Kirjassa on myös katsaus monella työpaikalla tuttuun muutosvastarintaan. Sen kohtaamiseen annetaan käytännön työkaluja esimerkiksi siitä, miten negatiivisia tunteita pitäisi työyhteisössä käsitellä.
Kirja olisi paikoin tarvinnut huomattavasti napakampaa toimittamista. Kirjoittajilla on tutkimustausta, eivätkä kaikki ole päässeet irti tutkimusjargonista.
Satunnaisselailijaa tuskin imaisee mukaansa kirjan ensimmäinen lause ”Työyhteisölähtöinen prosessikehittäminen on kehittämisote”. Tarkoituksena lienee kuitenkin ollut, että kirjaa lukisivat ja sen esittelemiä menetelmiä ottaisivat käytäntöön muutkin kuin tutkijat.
Kirjan henkireikiä ovat lukuisat suorat lainaukset. Ne ovat litterointeja sosiaalityöntekijöiden kommenteista työyhteisönsä kehittämiseen liittyen. Lukemista helpottavat myös selkeät faktalaatikot esimerkkeineen.
KIRJAT
Jaana Ahlblad, 16.12.2011 12:54Kutsu solidaarisuuteen
Meri Koivusalo ja Outi Hakkarainen: Terveys kaupan. Into-pamfletti. Like Kustannus 2011, 122 sivua »
KIRJAT
Ursula Grönvall, 18.11.2011 13:29Sikainfluenssa päivä päivältä
Pentti Huovinen, Thedi Ziegler: Influenssa. Pandemiaviruksen päiväkirja. Duodecim 2011, 151 sivua. »
KIRJA-ARVIO
Ursula Grönvall, 28.10.2011 9:28Skitsofrenia esti lääkärin uran
Heini Saraste: Reilusti skitso. Kalevi Rinteen elämä. Into Kustannus 2011, 180 sivua. »
KIRJAT
Hilkka Juhola-Puha, 21.10.2011 8:03Puupääperheet valloittavat
Risto Pelkonen: Tuohelan kylän väki. Maahenki 2011, 111 sivua. »
KIRJAT
Ursula Grönvall, 23.9.2011 8:50Kattavasti kehitysvammaisuudesta
Maria Arvio ja Seija Aaltonen: Kehitysvammainen potilaana. Duodecim 2011, 198 sivua. »
kirjat
Erpo Pakkala, 9.9.2011 8:44Rauhoita amygdala ja nuku hyvin
Soili Kajaste, Juha Markkula: Hyvää yötä – apua univaikeuksiin. Kirjapaja 2011, 210 sivua. »
KIRJAT
Hilkka Juhola-Puha, 5.8.2011 8:13Kaikki mitä haluat tietää vaihdevuosista
Anna Westerlund ja Saana Saarinen: Näin selviydyt vaihdevuosista. Duodecim 2011, 185 sivua. »
KIRJAT
Ilkka Jauhiainen, 27.5.2011 12:35Jättiremppa tulossa
Mikko Alkio: Terveyden kustannuksella WSOY 2011, 270 sivua. »
KIRJAT
Anna Niemelä, 29.4.2011 9:15Matkakirja syöpävuoteen
Marja Aarnipuro: Rintasyöpävuosi. Teos 2011, 281 sivua. »
KIRJAT
Ursula Grönvall, 15.4.2011 9:44Abortista, asiallisesti
Viveka Kauranen: Abortti ja siitä selviytyminen. Art House 2011, 144 sivua. »
