Jaa

KIRJAT

Harri Junttila, 2.9.2009, 10:49

Apua arjen ulottumattomista

Vanhan hindulaisen lääketieteellisen opin mukaan mieleltään sairastuneelle piti antaa satu mietiskeltäväksi. Hindut uskoivat, että sadun pohtiminen auttaisi tätä näkemään oman elämänsä umpikujat ja myös keinot niistä selviämiseksi. Hieno juttu, joka löytyy ensimmäisestä suomalaisesta lasten ja nuorten kirjallisuusterapiaa käsittelevästä kirjasta Satu kantaa lasta.

Pitkään kirjallisuusterapian parissa työskennelleiden Silja Mäen ja Pirjo Arvolan toimittama kirja ei ole uuvuttava teoriasuo, vaan käytännönläheinen opas, joka esittelee kirjallisuusterapian käyttöä niin somaattisista kuin psyykkisistä sairauksista kärsivien lasten ja nuorten hoidossa.

Tekijät toteavat, että aloittaminen on helppoa: tarvitaan kynä, paperia, potilas tai potilaita ja terapeutti – tai sopiva satu, potilas ja terapeutti.

Kirjallisuusterapiasta on moneen. Lastenpsykiatrisilla osastoilla on saturyhmiä, joiden avulla lapset voivat lisätä ymmärrystä itsestään.

Myös syömishäiriöiset nuoret voivat saada apua. Kirjassa kerrotaan Eijasta, jonka polku pois anoreksiasta oli pitkä mutta onnistunut. Kolmen vuoden yksilöterapiassa käytettiin kirjallisuusterapian keinoja.

Kirjallisuusterapia auttaa väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneita. Kirjoittaminen on turvallinen tapa käsitellä inhoa ja vihaa, niin itseä kuin hyväksikäyttäjääkin kohtaan.

Palliatiivisessa hoidossa olevat nuoret voivat puolestaan kirjallisuusterapian keinoin käsitellä elämänsä vääjäämätöntä päättymistä.

Satu kantaa lasta on hyvää lukemista jokaiselle, joka on lasten ja nuorten kanssa tekemisissä. Ammattinsa puolesta tai vanhempana.

Kirjan luettuaan ymmärtää, että sanoilla on merkitystä.

Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle

KIRJAT

Jaana Ahlblad, 16.12.2011 12:54

Kutsu solidaarisuuteen

Meri Koivusalo ja Outi Hakkarainen: Terveys kaupan. Into-pamfletti. Like Kustannus 2011, 122 sivua  »

KIRJAT

Minna Pihlava, 2.12.2011 11:09

Ammatillisuus syynissä

Anne Laiho ja Tarita Ruoholinna (toim.): Terveysalan ammatit ja koulutus. Gaudeamus 2011, 272 sivua  »

KIRJAT

Ursula Grönvall, 18.11.2011 13:29

Sikainfluenssa päivä päivältä

Pentti Huovinen, Thedi Ziegler: Influenssa. Pandemiaviruksen päiväkirja. Duodecim 2011, 151 sivua.  »

KIRJA-ARVIO

Erpo Pakkala, 4.11.2011 8:48

Formulatalli opastaa potilasturvallisuudessa

Arto Helovuo, Marina Kinnunen, Karoliina Peltomaa, Pirjo Pennanen: Potilasturvallisuus. Fioca Oy 2011, 226 sivua.  »

KIRJA-ARVIO

Ursula Grönvall, 28.10.2011 9:28

Skitsofrenia esti lääkärin uran

Heini Saraste: Reilusti skitso. Kalevi Rinteen elämä. Into Kustannus 2011, 180 sivua.  »

KIRJAT

Hilkka Juhola-Puha, 21.10.2011 8:03

Puupääperheet valloittavat

Risto Pelkonen: Tuohelan kylän väki. Maahenki 2011, 111 sivua.  »

KIRJAT

Ilkka Jauhiainen, 14.10.2011 11:11

Vanhat pureutuvat nykyaikaan

Hannu Vuori (toim.): Medira Terveyden jäljillä – Turusta maailman turuille. Kirja Aurora 2011, 255 sivua.   »

KIRJAT

Minna Pihlava, 30.9.2011 10:23

Lääkäri rakentaa rauhaa

Izzeldin Abuelaish: En suostu vihaamaan. Palestiinalaislääkärinä Gazassa ja Israelissa. Minerva Kustannus 2011, 241 sivua.  »

KIRJAT

Ursula Grönvall, 23.9.2011 8:50

Kattavasti kehitysvammaisuudesta

Maria Arvio ja Seija Aaltonen: Kehitysvammainen potilaana. Duodecim 2011, 198 sivua.  »

KIRJAT

Anna Niemelä, 16.9.2011 9:39

Kattava käsikirja neuvolaan

Anna Keski-Rahkonen, Minna Nalbantoglu: Unihiekkaa etsimässä. Ratkaisuja vauvan ja taaperon unipulmiin. Duodecim 2011. 236 sivua.  »

KIRJAT

Ursula Grönvall, 2.9.2011 7:54

Päihteistä vaurioituneiden lasten näkökulma

Suvi Vaarla (toim.): Alkoholin vaurioittamat. Raskaudenaikaisen alkoholinkäytön vaikutukset lapsen elämään. Kehitysvammaliitto ry 2011, 236 sivua.  »

KIRJAT

Ilkka Jauhiainen, 29.8.2011 13:54

Mieli, mikä sekin on?

Johannes Lehtonen: Tietoisuuden ruumiillisuus – Mieli, aivot ja olemassaolon tunne. Duodecim 2011, 208 sivua.  »

KIRJAT

Anna Niemelä, 19.8.2011 10:31

Urheilijoiden lääkärinä

Juha Karvonen: Väärät kapselit vaasissa kuin juoksija Jolkkosella. Urheilulääkärin mustelmat. Nordbooks 2011, 329 sivua.  »

KIRJAT

Hilkka Juhola-Puha, 5.8.2011 8:13

Kaikki mitä haluat tietää vaihdevuosista

Anna Westerlund ja Saana Saarinen: Näin selviydyt vaihdevuosista. Duodecim 2011, 185 sivua.  »

KIRJAT

Kati Haapakoski, 3.6.2011 10:06

Asiakkuuksia johtamaan

Kauko Koivuniemi, Kimmo Simonen: Kohti asiakkuutta. Ihmistä arvostava terveydenhuolto. Duodecim 2011, 207 sivua.  »

KIRJAT

Ilkka Jauhiainen, 27.5.2011 12:35

Jättiremppa tulossa

Mikko Alkio: Terveyden kustannuksella WSOY 2011, 270 sivua.  »

KIRJAT

Kati Haapakoski, 20.5.2011 6:41

Terapiaan vaan ihan homona

Liisa Tuovinen, Olli Stålström, Jussi Nissinen ja Jorma Hentilä (toim.): Saanko olla totta? Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus. Gaudeamus 2011, 350 sivua.  »

KIRJAT

Ursula Grönvall, 13.5.2011 13:56

Perinteinen totuus kolesterolista

Petri Kovanen, Timo Strandberg ja Maarit Huovinen (toim.): Totuus kolesterolista. WSOY 2011, 201 sivua.  »

KIRJAT

Erpo Pakkala, 6.5.2011 9:13

Tärkeintä on aika

Merja Kaivolainen, Tuija Kotiranta, Erkki Mäkinen ym. (toim.): Omaishoito. Tietoa ja tukea yhteistyöhön. Duodecim 2011, 256 sivua.  »

KIRJAT

Anna Niemelä, 29.4.2011 9:15

Matkakirja syöpävuoteen

Marja Aarnipuro: Rintasyöpävuosi. Teos 2011, 281 sivua.  »

KIRJAT

Ursula Grönvall, 15.4.2011 9:44

Abortista, asiallisesti

Viveka Kauranen: Abortti ja siitä selviytyminen. Art House 2011, 144 sivua.  »

KIRJAT

Kati Haapakoski, 8.4.2011 13:25

Perusopas lääkkeistä

Lääkkeistä terveyttä? Kaikki mitä sinun tarvitsee tietää lääkealasta ja vähän muuta. Lääketietokeskus 2010, 127 sivua.   »

KIRJAT

Ilkka Jauhiainen, 1.4.2011 7:56

Sairaus seuraa köyhyyttä

Mikko Laaksonen, Karri Silventoinen (toim.): Sosiaaliepidemiologia – Väestön terveyserot ja terveyteen vaikuttavat sosiaaliset tekijät. Gaudeamus 2011, 301 sivua.  »

KIRJAT

Anna Niemelä, 25.3.2011 9:03

Kaikin keinoin uneen

Markku Partinen, Maarit Huovinen: Unikoulu aikuisille. Opi selättämään unettomuus. WSOY 2011, 257 sivua.  »