Uutiskommentti

Harri Junttila, 20.10.2004, 15:01

Golden Gate

Muistan joskus lukeneeni, että San Franciscon Golden Gate -silta täytyy maalata kolmen vuoden välein. Maalausurakka kestää kolme vuotta. Sillan pilareista ja kaiteista roikkuu siis jatkuvasti erinäisiä tellinkejä, joilla maalarit puurtavat. Uudestaan ja uudestaan. Eikä silta ole parhaassa loistossaan koskaan.

Vähän samanlainen tilanne tuntuu olevan ensi maaliskuussa käyttöön otettavien kiireettömään hoitoon pääsyn kriteereiden kanssa. Eilen asiasta keskustelivat Finlandia-talossa suomalaisen terveydenhuollon päättäjistä kovimmat. Paikalla olivat muun muassa arkkiatri Risto Pelkonen, ministerit Sinikka Mönkäre (hetken) ja Liisa Hyssälä sekä monia muita tärkeitä ihmisiä.

Pääasiassa sekä tilatut puhujat että yleisön joukosta asiaa kommentoineet pitivät kehitteillä olevia hoidon kriteereitä hyvänä asiana.

Ongelma syntyykin mielestäni siitä, että kriteerit todellakin ovat vielä kehitteillä. Ne eivät siis ole valmiita, eivätkä tule olemaankaan ennen maaliskuun alkua, jolloin ne otetaan täydellä kaasulla käyttöön.

Tähän täysin käsittämättömään asiaan ottikin kantaa professori Lauri Nuutinen, joka toimii Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärinä.

Nuutisen mukaan järjestelmälle ei kuntien ja sairaanhoitopiirien pyynnöstä huolimatta saatu ollenkaan koeponnistusaikaa, vaan ”mentiin syyhyttä sotaan”.

Sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos Jouko Isolauri vastasi, että järjestelmä ei koskaan tule olemaan valmis sinänsä, sen sijaan se on jatkuvassa muutoksessa hoidon kehittyessä, tiedon karttuessa ja niin edespäin.

Isolaurin mukaan kyseessä on pitkän kehityksen alku, ja kehityksellä ei mitään loppupistettä olekaan. Näppärä vastaus, mutta järjestelmän käyttöönoton kannalta sillä ei ole mitään alkupistettäkään.

Olisin mielelläni nähnyt nimenomaan tässä hoitokriteeriasiassa yhden pysähtyneen hetken. Liikkuvaan junaan kun on vaarallista hypätä, eikä yksikään matka ala alutta.

Aiemmin verkkopalvelussa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 0