Onnistunut kaappaus

Syksyn ja valtion talousarvion kuumaksi aiheeksi on noussut alun perin sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon (kok.) alkuun saattama vanhuspalvelulaki, jota peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) on työstänyt eteenpäin.

Hyvää on, että laki etenee. Huonoa on se, että keskustelu typistyy henkilöstön määrään.

Vanhusten hoidon ongelmat eivät ratkea yksistään sillä, että säädöstasolla määritellään henkilöstön vähimmäismäärä hoidettavaa asukasta kohden. Jos rakenteet ovat vinossa ja henkilöstö tekee vääriä asioita väärään aikaan, apu ei ole yhtään sen lähempänä kuin ennenkään.

Henkilöstön minimimäärän parantavaan vaikutukseen on siis turha tuudittautua. Henkilöstön määrän kasvu sulaa nopeasti organisaation tehottomuuteen, jos toimintatavat eivät muutu. Yrityksissä tämä on kokeiltu ja koettu, myös vanhuspalveluja tarjoavissa yrityksissä. Esimerkiksi uudet työaikajärjestelyt ja uuden teknologian käyttö voivat ratkaista monta ongelmaa.

Vanhuspalvelulaista arvioidaan koituvan vuodessa 144 miljoonan euron kulut, josta puolet otetaan valtion pussista. Hoitajamäärän lisääminen toisi budjettiin noin 59 miljoonaa euroa.

Puolueet ovat jyrähdelleet vanhusten asioista kilpaa julkisuudessa. Sen varjoon on jäänyt monta muuta tärkeää asiaa.

Kukaan ei ole korottanut ääntään esimerkiksi murrosikää lähestyville tytöille tarkoitusta HPV-rokotteesta, joka ehkäisee kohdunkaulansyöpää. Se maksaisi ensimmäisenä vuonna 8,2 miljoonaa euroa, toisena vuonna 6,7 miljoonaa ja seuraavina vuosina 2,9 miljoonaa.

Asiantuntijoiden mukaan rokotus toisi selvää säästöä. Kulut putoaisivat nopeasti puoleen.

Lähetä

Tulosta