Guggenheimin sairaalaa rakentamassa

Helsingin kaupunginhallitus kaatoi Guggenheimin museohankkeen. Hanke ei päässyt edes valtuuston käsittelyyn.

Monesti hanke yhdistyi keskusteluissa kaupungin sosiaali- ja terveystoimen tulevaisuuteen. Miten rahaa riittäisi museoon mutta ei vaikkapa vanhuspalveluihin?

Onpa hankkeesta mitä mieltä tahansa, tämä oli heppoinen perustelu museon torppaamiselle. Taloudellisesti Guggenheim ei uhkaisi peruspalveluja, koska näillä aloilla liikkuvat aivan erilaiset rahamäärät.

Mielenkiintoista on se, että Guggenheim aiheutti suuria tunnekuohuja ja vilkasta keskustelua. Terveydenhuollossa vastaavaa ei tunnu syntyvän mitenkään.

Älähtikö tai taputtiko joku, kun Hus kertoi kokeilevansa lahjoitusten keräämistä ulkopuolisilta rahoittajilta uuden lastensairaalan rahoittamiseksi? Ei, vaikka se kokeilee lahjoitusmallia ensimmäistä kertaa Suomessa. Sairaalan kustannusarvio on 100–150 miljoonaa euroa, ja lahjoituksia kaivataan miljoonia.

Toinen esimerkki löytyy tänään Mediuutisista: lasten syöpälääkärit perustavat lapsille oman syöpäsäätiön turvaamaan harvinaisten syöpien hoitojen kehittämistä. Huolena on, että lasten syöpiä ei enää saada hoidettua julkisin varoin uusimpien hoito-ohjelmien mukaisesti, koska niiden laatiminen ja päivittäminen on kallista.

Molemmat mallit ovat syntyneet vähin äänin. Kukaan ei ole kyseenalaistanut niitä. Ei, vaikka on kyse merkittävästä muutoksesta, kun julkista palvelua aletaan rahoittaa yksityisellä rahalla. Ei, vaikka terveydenhuollon monikanavarahoitus on yksi alan suurimmista ratkaisemattomista kysymyksistä. Siihen poliitikot koskevat vain pitkällä tikulla, jos silläkään.

Uusia ideoita ei saa vastustaa periaatteen vuoksi, mutta ei puolihuolimaton ajautuminenkaan järkevää ole. Kun kyse on lapsista, lahjoitusrahaa yleensä löytyy. Vanhusten kohdalla tilanne saattaisi olla toisenlainen.

Lähetä

Tulosta

Jaa