Avohoito erikoistuu potilaaseen

Kuva: Reima Kangas

Psykiatrinen hoito on ollut jo pitkään muutoksessa. Avohoitoa on lisätty voimakkaasti 1990-luvulta lähtien. Alun perin sen suosio oli tehokkuushakuista: kalliiden ympärivuorokautisten osastohoitojen väheneminen säästää paljon rahaa.

Avohoitoa pidettiin myös potilaille parempana kuin pitkiä laitosjaksoja.

Nyt avohoito alkaa saada uusia toimintamuotoja. Hoitomallit kehittyvät potilaiden tarpeita vastaaviksi. Oikea-aikainen puuttuminen ja yksilöllinen hoito lisääntyvät.

Avohoidon ja sairaalahoidon välille on kehitetty niin sanottua tehostettua avohoitoa, joka on intensiivisempää kuin pelkkä tunnin poliklinikkakäynti, muttei kuitenkaan edellytä potilaalta päivien tai viikkojen sairaalassa oloa. Kokemukset intensiivistä avohoitojaksoista ovat hyviä.

Onnistunut avohoito on osoittautunut monesti myös potilaan kannalta paremmaksi ratkaisuksi kuin osastohoito. Esimerkiksi lapsille ja nuorille viikkokausien sairaalahoidot ja joutuminen pois omasta ympäristöstä eivät tee hyvää.

Nuorisopsykiatriassa yksi ongelma on leimautumisen pelko ja nuorten jääminen pois hoidosta. Nuori saattaa jättää hakeutumatta hoitoon, vaikka hänellä olisi lähete. Tällaisiin tilanteisiin Kys on kehittänyt niin sanottua välimaastotoimintaa. Siinä hoitoa viedään sinne, missä nuoret ovat, siis koteihin ja kouluihin.

Tyksissä puolestaan on liisattu auto lasten mielenterveysambulanssiksi. Sillä psykiatrinen työpari jalkautuu hoitamaan akuuttitilanteita paikan päälle.

Myös psykiatrisen hoitohenkilökunnan työnjako on muutoksessa. Vähitellen on vakiintumassa käytäntö, että lääkäri konsultoi ja ohjaa hoitoa, sairaanhoitajat pyörittävät arkityötä.

Depressiohoitajia on jo useissa terveyskeskuksissa. Muutaman vuoden takainen tutkimus Pohjanmaalta osoittaa, että depressiohoitajat ovat kustannustehokkaita: kolme viidestä potilaasta olisi hakeutunut erikoissairaanhoitoon, jos masennukseen erikoistunutta hoitajaa ei olisi ollut käytettävissä.

Lähetä

Tulosta

Jaa