Jaa

PÄÄKIRJOITUS

Kimmo Seppälä, 12.2.2010, 13:42

Äkkilähtöjä tarjolla

Uuden terveydenhoitolain myötä potilaille on tulossa oikeus valita hoitopaikkansa entistä vapaammin. Ajan myötä potilas voisi hakeutua hoitoon mihin tahansa Suomen sairaaloista.

Jos laki toteutuu, sairaalat ja terveyskeskukset alkavat kilpailla potilaista entistä hanakammin. Kilpailua ei olisi enää vain julkisen ja yksityisten terveyspalvelujen välillä. Myös julkiset palvelut kilpailisivat keskenään.

Monet Mediuutisten haastattelemista johtavista lääkäreistä pelkäävät jonojen kasvavan. Parhaat sairaalat houkuttelisivat potilaita kaukaakin hoitoon ja leikkauksiin. Heikompaa palvelua antavat alkaisivat hiljalleen näivettyä.

Vähitellen sairaalat erikoistuisivat vielä nykyisestään. Samaan tyyliin kuin koulut alkoivat muutama vuosikymmen sitten myydä itseään johonkin erityisalaan painottuvana. Ensin syntyi liikuntapainotteisia ja kielipainotteisia lukioita, sitten erikoistuminen levisi peruskouluihin.

Potilaille koulutus onkin tarpeen, jos aikoo seuloa hoitotarjonnasta itselleen parhaiten sopivan vaihtoehdon. Ensin potilaille on tietysti tarjottava tarkkaa ja yhtenäistä tietoa vaihtoehdoista. Sen jälkeen tarvitaan valistuneita potilaita arvioimaan, missä saisi parasta hoitoa. Laatukriteerien lisäksi päätökseen vaikuttaisivat ainakin etäisyys ja jonojen pituus.

Myös asiakaspalvelu nousisi kunniaan. Enää ei riittäisi, että potilas pääsee lähtemään terveenä sairaalasta. Hänelle pitää tuottaa positiivinen palvelukokemus. Ruoan pitää olla hyvää, sängyn juuri sopivan pehmeä, eikä ole mukavaa, jos naapuripedin potilas kuorsaa öisin.

Tyytyväinen asiakas on paras mainostaja. Ja ihmisillä on tapana sairastua uudestaan.

Hurjimmissa näkymissä voi maalata sairaaloiden markkinoivan äkkilähtöjä. Jos leikkausjonosta niin sanottujen luonnollisten syiden takia poistuu potilaita, kysyntäkapeikkoja voi yrittää tasoittaa erikoistarjouksilla.

Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle