Pääkirjoitukset

Kimmo Seppälä, 5.2.2010, 13:53

Duunari kiilaa hoitojonossa

Kuva: Reima Kangas

Kun hoitotakuu astui voimaan viisi vuotta sitten, sen yhtenä tavoitteena oli tasoittaa alueellisia eroja kiireettömien potilaiden hoitoonpääsyssä. Sen odotettiin myös karsivan kustannuksia vähentyneiden sairauspäivärahojen kautta.

Kumpikaan tavoitteista ei ole toteutunut. Stakesin mukaan alueelliset erot ovat edelleen suuria. Lomien jälkeisissä jononpurkutalkoissa rahaakin on palanut ennakoitua enemmän.

Keskimääräiset hoitoajat ovat kuitenkin lyhentyneet. Ja nyt kun hoitoajat on saatu alle kuuden kuukauden, on aika miettiä mitä tehdä seuraavaksi.

Työelämän laadun parantamista pohtinut Jukka Ahtelan työryhmä on päätynyt ehdottamaan hoitotakuuajan asteittaista lyhentämistä. Rohkeimmat julkiset keskustelijat uskovat, että hoitotakuun voisi pudottaa jo kolmeen kuukauteen eli puoleen nykyisestä.

On yllättävää saada hoitotakuuajan lyhennysehdotus työelämän laatua parantavalta ryhmältä. Syy löytyy työryhmän koostamasta raportista. Siinä ehdotetaan, että potilaiden ja hoitojen kiireellisyyksiä arvioidessa olisi syytä huomioida mahdollinen työhön paluun nopeuttaminen.

Suomeksi se tarkoittaisi työttömien ja eläkeläisten siirtämistä jonojen hännille. Tai toisinpäin, jos olet töissä, voit saada ohita jonossa -kortin.

Firmat säästäisivät ja ovat ehdotuksesta mielissään. Samoin niiden työntekijät. Kunnat tuskin hurraavat, sillä hoitotakuun maksutaakka kasaantuisi niille.

Mediuutisten haastattelemat lääkärit uskovat hoitotakuuajan puolittamisen olevan käytännössä mahdollista. Kolmen kuukauden aikaraja toteutuu jo nyt useimmilla erikoisaloilla.

Muutamilla erikoisaloilla haaste on suuri. Silmä- ja ortopedisiin leikkauksiin odottavat potilaat joutuvat vieläkin monasti kärvistelemään lähes puoli vuotta. Kolmeen kuukauteen pääseminen voisi vaatia superponnistuksia.

Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Re: Duunari kiilaa hoitojonossa 9.2.2010 22:18

Höpöjuttuja ne hoitotakuut ainakin tuloksiltaan.
Sain leikkausajan viisi päivää ennen kuuden kuukauden rajan umpeutumista.
Siis en varmasti kiilannut leikkausjonossa, minä, duunari.
Hoitava lääkäri sanoi, että leikkaus on ratkaisevasti myöhässä onnistumisen kannalta ja magneettikuvatkin ovat käyneet vanhoiksi.
Ei minusta siis ainakaan säästöä ole tullut eikä tule.
Aikuisten satua se hoitotakuu. Vain satusedät itse siihen uskovat.
Siirryn melko varmasti leikkauksen jälkeen Kelan vallitsemaan ja hallitsemaan työkyvyn "kuntoutustoimintaan" ja sitten työkyvyttömyyseläkkeelle.

Re: Duunari kiilaa hoitojonossa 10.2.2010 15:28

Jos resurssit on mitoitettu oikein, katoaa kukin jono kokonaan jonain vuoden hetkenä. Tässä on siis ensin tehty ongelma, josta kärsimisen jakamisesta on nyt kyse. Jokainen keskeneräinen potilas on kustannus kansakunnan hyvinvoinnin, todennäköisesti myös kansantalouden kannalta. Tämä kustannus pitäisi saada näkyviin, jotta se otettaisiin mukaan resurssien mitoitukseen. (Resurssien lisääminen ei välttämättä tarkoita lisää henkilötyötä; muun kuin potilasta auttavan henkilötyön vähentäminen vaikuttaa yhtä lailla.)