PÄÄKIRJOITUS
Kimmo Seppälä, 8.1.2010, 10:12Ylilääkärit lämpenevät hoitajaresepteille

Kuva: Reima Kangas
Terveyskeskukset ovat alkaneet lämmetä hoitajaresepteille samalla, kun niihin liittyvä lainvalmistelu on kääntymässä loppusuoralle. Reseptioikeuksista on väännetty peistä vuosikaudet. Eikä vääntö lopu, vaikka eduskunta lain jossain muodossa sitten joskus hyväksyykin.
Tiukimmin vastahankaan ovat edelleen lääkärien etujärjestöt. Lääkäriliitto odottaa erityisesti selkeämpää vastuiden selvittämistä. Liittoa huolestuttaa eniten se, että lääkärit voisivat joutua vastaamaan resepteistä, joita eivät itse kirjoita.
Tulevaa lakia ehkä oleellisempi on siihen liittyvä asetus, joka määrittelee mihin sairauksiin ja millaisia lääkemääräyksiä hoitajat voivat potilaille kirjoittaa.
Asetuksella on myös tarkoitus säätää, kuinka paljon lisäkoulutusta hoitajien on hankittava saadakseen reseptioikeudet. Se, mikä taho koulutusta saa antaa, on myös edelleen avoin kysymys. Kouluttajatarjokkaita varmasti riittää. Lisäksi jonkun on pidettävä rekisteriä reseptioikeudet saaneista hoitajista.
Terveyskeskusten johtavat lääkärit tuntuvat suhtautuvan hoitajaresepteihin myönteisesti. Viime kädessähän ylilääkärit päättävät, ketkä lisäkoulutuksen saaneista hoitajista saavat kirjoittaa reseptejä. He myös päättävät, kuinka laajasti resepteihin liittyvää hoitajien diagnoosioikeutta omassa terveyskeskuksessa toteutetaan.
Mediuutisten minigallupin mukaan useimmat terveyskeskukset ovat jo ryhtyneet miettimään, miten hoitajareseptejä voi hyödyntää käytännössä. Hoitajareseptien odotetaan vapauttavan terveyskeskusten lääkäreitä monista rutiineista, kun reseptien uusimista hakevien potilaiden ei enää välttämättä tarvitse hakeutua lääkärin pakeille.
Lääkäripulan aiheuttamia jonoja niiden ei uskota lyhentävän.
Lääkäriliitto voisi tulla nyt julkisesti ottamaan argumentoiden kantaa asiaan. Eikä vain aina vastustaa kaikkea, mikä uhkaa lääkäreiden autonomiaa. Asiaa voi jo verrata finnairin lentäjiin. Koko järjestelmä kärsii kun ollaan liian riippuvaisia yhdestä ryhmästä ja heidän henkilökohtaisesta edunvalvonnasta.
PÄÄKIRJOITUS
Kimmo Seppälä, 3.9.2010Viiden viikon jono on alan standardi
Hierarkkisessa työyhteisössä tehdään harvoin yhteistyötä aidon pyyteettömästi. »
PÄÄKIRJOITUS
Kimmo Seppälä, 6.8.2010Avohoito erikoistuu potilaaseen
Oikea-aikainen puuttuminen ja yksilöllinen hoito lisääntyvät. »
