KOLUMNI
Jari Jokela, 10.2.2012, 8:49Pidä huolta
Jokin aika sitten sain puhelun työpaikalle. Soittaja oli tuttu sotaveteraani. Oli ollut sairaalassa loukattuaan sodassa haavoittuneen jalkansa liukkailla talvikeleillä. Kiitteli hyvästä hoidosta, oli kuntoutunut taas tolpilleen.
Kaikki ei kuitenkaan ollut sairaalassa sujunut potilaan toiveiden mukaisesti: ”Kun eivät tuoneet sitä kuikkaa, vaan laittoivat minulle, sodan käyneelle ja täysin tolkuissaan olevalle miehelle, yöksi vaipan!” Veteraanin ääni suorastaan tihkui närkästystä.
– Minimihenkilökunta yövuorossa, raskashoitoisia potilaita kenties ylipaikoillakin, potilas kai yli 90-vuotias, ehdin ajatella. Mutta ei soittaja selityksiä kysellyt. Periksi ei annettu aikanaan seitsemän vuosikymmentä sitten sodassa. Eikä antautunut veteraani vieläkään, jalka paketissa sairaalan vuoteella: ”Silloin yöllä käännyin kyljelleni sen minkä pystyin, laskin sitä vaippaa ja… kusin lattialle.”
Vähemmän sisukas vanhus olisi tuon sairaalajakson jäljiltä saattanut jäädä pysyvästi vaippoihin.
Suomessa laitoshoidossa olevien vanhusten suhteellinen osuus on moninkertainen muihin OECD-maihin verrattuna. Eroja eteläiseen ja keskiseen Eurooppaan voidaan selittää naisten vähemmällä työssäkäynnillä. Se ei kuitenkaan selitä eroja muihin Pohjoismaihin. Ruotsissa laitoshoidossa olevien vanhusten prosenttiosuus on vain kymmenesosa Suomen määrästä. Tuskin kansankodin vanhuksia heitteille on jätetty.
Peruspalveluministeri on ottanut keskeiseksi tavoitteekseen uuden vanhuspalvelulain valmistelun. Ministeri haluaa, että lakiin kirjataan hoitopaikkojen henkilöstön vähimmäismäärä.
On tärkeää, että hoitohenkilökuntaa on riittävästi silloin kun hoitoa todella tarvitaan. Mutta onko näissä henkilöstövaatimuksissa kyse vähän samasta kuin jos raskaasti ylilastissa olevan auton turvallisuutta haluttaisiin lisätä kuljettajan ajoaikoja rajoittamalla?
Palvelurakenteemme on armotta liian laitospainotteinen.
Sen sijaan että kysytään, miksi vaipan vaihtajia on liian vähän, pitäisi kysyä, miksi vaipan käyttäjiä on niin paljon. Myös vanhustenhuollossa pätee sairaalasängyn terminen laki, jonka mukaan sairaansija ei koskaan pääse käytön puutteessa kylmenemään. Sijoittelu lähtee enemmän kapasiteetista eli vapaista paikoista kuin kunkin vanhuksen todellisista tarpeista.
Laitoshoidon vähentämistä tavoitellaan kehittämällä asumista ja palveluja yhdistäviä vaihtoehtoja. Valitettavan usein palvelurakenteiden muutokset ovat vain kyltin vaihtoa laitoksen ulkoseinässä, tavoitteena jopa enemmän laskutuksen kasvattaminen kuin laitosvaltaisuuden purkaminen.
Toivelauluna vanhuspalvelulain valmistelijoille esitettäköönkin Pave Maijasen vanha Suomi-rokki Pidä huolta: ”Muista: vanhukset ei kuulu vanhainkotiin…”
Kirjoittaja on Lapin sairaanhoitopiirin johtaja.
