KOLUMNI
Aki Lindén, 11.5.2012, 10:40Köyhä lääkäri
Intialaisen sananlaskun mukaan ”köyhä lääkäri on vaarallisempi kuin nälkäinen tiikeri”. Mikä viisaus tähän provokaatiolta kuulostavaan lauseeseen sisältyy?
Kyseessä on kansanomainen ilmaisu asiasta, jota hienommin kutsutaan tiedon asymmetriaksi. Terveydenhuollossa palvelun tuottajalla on potilaan ongelmien ratkaisemiseen tarvittava tieto. Potilas ei ole ”kuningaskuluttaja”, joka valitsee hinta–laatusuhteeltaan parhaan palvelun. Auto- ja ruokakaupassa hän voi sitä olla, mutta ei lääkärissä.
Tämän rajun vertauksen ei ole tarkoitus viitata lääkäreiden huonoon etiikkaan, vaan kuvata ansaintalogiikan riskejä terveydenhuollossa. Useimmiten ylihoitoa tarjoava terveydenhuollon ammattilainen uskoo tekevänsä asiakkaalleen hyvää. Potilaspulasta kärsivä lääkäri, hammaslääkäri tai terapeutti hoitaa helposti hieman väljemmin kriteerein kuin runsaasti työllistetty kollega. Kiusaus tähän on erityisen suuri silloin kun toimeentulo on riippuvainen potilaiden määrästä.
Edellä sanottu ei ollut yksityissektorin kritiikkiä. Sama ilmiö näkyy julkisessa sairaalassa, joka on supistus- tai lakkautusuhan alainen. Työpaikkojen menettämisen pelossa yhteisö alkaa nopeasti innovoida uusia vetovoimaisia palveluita: ”perheystävällisiä” synnytyksiä tai ”kuntouttavaa” hoitoa. Julkiselle tuotannolle tyypillinen byrokraattisuus ja kankeat työaikajärjestelyt ovat hetkessä menneisyyttä.
Tämä kaikki on inhimillistä. Näinhän tuottajat markkinoilla toimivat: ”juokse tai tule syödyksi”.
Saman ilmiön kääntöpuoli on – yhtä kärjistäen – julkinen hierarkkinen byrokratia, jossa kuukausipalkka tulee tilille siitä riippumatta, onko asiakkaille ystävällinen tai onko heitä paljon tai vähän. Ainahan voi asiakkaiden vähentyessä ”syventää” työtapaa ja käyttää enemmän resursseja vähemmille asiakkaille.
Ei tämäkään tilanne keksitty ole. Itse olen nähnyt sen työurani aikana useita kertoja.
Miten ratkaista tämä haaste, jonka voisi muotoilla seuraavasti: olla tarjoamatta hoitoa silloin, kun sen vaikuttavuus on rajahyötykäyrän lähes vaakasuoralla alueella, vaikka oma tilipussi pienenisi, tai olla nälkäinen uusille innovaatioille ja asiakaslähtöisille toimintavoille, vaikka sen seurauksena tulot eivät kasvaisi.
Oma vastaukseni on seuraava. Olen julkisen terveydenhuollon kannattaja siksi, että se mahdollistaa yksityistä terveydenhuoltoa paremmin tiedon asymmetriasta johtuvan riskin hallinnan. Kun hoidon tarjonta on julkisten varojen rajallisuuden takia niukempaa kuin kysyntä, se joudutaan kohdistamaan tehokkaasti.
Samalla tarvitaan ehdottomasti kilpailua eri tuottajien kesken. Kilpailulajina ei pidä olla mahdollisimman suuren asiakasmäärän saaminen, vaan hoidon kustannusvaikuttavuus. Se tuottaja olkoon voittaja, joka tarjoaa parhaan kustannusvaikuttavuuden: eniten terveyttä samoilla rahoilla tai saman terveysmäärän pienimmillä rahoilla.
Optimaalinen malli tämän saavuttamiseksi voisi olla terveydenhuollon julkinen rahoitus yhdistettynä hyvin kontrolloituun yksityiseen tuotantoon.
Kirjoittaja on Husin toimitusjohtaja.
Kun hoidon tarjonta on julkisten varojen rajallisuuden takia niukempaa kuin kysyntä, se joudutaan kohdistamaan tehokkaasti.
No,tähän saakka sosioekonomisesti heikompiosaiset ovat jääneet huonommalle hoidolle. Sekö on tehokkuutta ja järkevää kohdentamista julkisella ?
"Kilpailulajina ei pidä olla mahdollisimman suuren asiakasmäärän saaminen, vaan hoidon kustannusvaikuttavuus. Se tuottaja olkoon voittaja, joka tarjoaa parhaan kustannusvaikuttavuuden: eniten terveyttä samoilla rahoilla tai saman terveysmäärän pienimmillä rahoilla."
Mitenkäs sinä tämän terveyshyödyn mittaat ? Tähän asti on säästetty sillä ettei kirjata oireita, niin ei synny tutkimuksen tai hoidon tarvetta. Lyhyt näköistä säästöä syntyy ja yhteiskunnallisia ongelmia.
Nolla hyötyjä
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Luulen, että sosioekonomisesti heikompiosaiset kuluttavat nimen omaan kaikkein suurimman osan koko Suomen terveydenhoitokuluista, koska eivät hakeudu ajoissa hoitoon ja lopulta päätyvät tertiääripreventiotasolla huippukalliille hoidoille. Samalla tämä yhteiskunnan klaavapuoli syö tärkeitä varoja ennaltaehkäisevästä terveydenhuollosta, kuten lasten ja nuorten kouluterveydenhuollosta.
"Terveydenhuollossa palvelun tuottajalla on potilaan ongelmien ratkaisemiseen tarvittava tieto. Potilas ei ole ”kuningaskuluttaja”, joka valitsee hinta–laatusuhteeltaan parhaan palvelun. Auto- ja ruokakaupassa hän voi sitä olla, mutta ei lääkärissä."
Vaikka kaikilla lääkäreillä voisi olla samat tiedot, joiden varassa toimia, ja tulos sen myötä voisi olla potilaan kannalta aina sama, niin ei kuitenkaan ole. Yksi lääkäri on toista kiinnostuneempi jostakin tietystä osa-alueesta ja hankkii siksi enemmän tuoretta tietoa siitä. Toinen lääkäri kuuntelee toista huolellisemmin potilaan kuvauksen oireista, ja päätyy sen vuoksi lähemmäs oikeaa ratkaisua. Kolmas lääkäri luottaa ennakkokäsitykseensa potilaasta, ohittaa potilaan kertoman ja onnistuu saamaan aikaan hoitovirheen.
Potilas kokemuksensa myötä hakeutuu sinne, mistä saa parhaan avun. Sitä ei pitäisi pelätä, vaan mahdollistaa se, että kiinnostuksen myötä hankittu tieto ja tarve kohtaavat. Kun muut eurooppalaiset osaavat hakeutua lääkärinhoitoon vapaasti ilman että siitä seuraa katasrofeja, miksi suomalaiset eivät siihen pystyisi?
Hupaisa tilanne syntyy, kun EU mahdollistaa vuodenvaihteesta alkaen hakeutumisen muihin euromaihin. Vain suomalaiset eivät saa valita lääkäriään edes kotimaassa.
LÄÄKKEET
Jussi Merikallio, 17.5.2013Lääkehoito on sote-uudistuksen varjossa
Lääkehoitojen standardointi kulujen minimoimiseksi ei ole rationaalista lääkehoitoa. »
KOLUMNI
Jukka Mönkkönen, 3.5.2013Moniammatillisuus tuo parempaa palvelua
Käytännön tasolla moniammatillisuus on kuin kuntauudistus. »
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.