KOLUMNI
Tanja Komulainen, 3.2.2012, 10:30Kaukana urheilijoiden hoidon huipuista
Miten saisimme urheilijoillemme lisää terveitä harjoitus-, kilpailu- ja eläkepäiviä sekä menestystä?
Valitettavasti häviämme huippu- ja kilpaurheilun terveydenhuoltoresursseissa kärkimaille. Usein mietitään, kenen on vastuu, kun urheilija loukkaantuu: urheilijan, valmentajan, joukkueen, seuran, liiton, vakuutusyhtiön, Olympiakomitean, valtion vai koko järjestelmän?
Varmaan kaikkien. Riippuu, keneltä kysytään.
Urheilija kantaa valmentajansa kanssa vastuun harjoittelusta, säännöllisestä terveydentilan seurannasta ja hakeutumisesta hoitoon, jos jokin vaiva, vamma tai sairaus haittaa suoritusta. Lääkärien ja fysioterapeuttien tulisi pohtia tilannetta urheilun kannalta. Lajituntemuksesta ei ole varmastikaan haittaa, ja lepo on urheilijalle yleensä vain suhteellista. Vammautuneena töitä joutuu tekemään entistä enemmän: hoidon ja kuntoutuksen lisäksi pitäisi ylläpitää suorituskykyä korvaavin harjoittein ja yrittää jopa kehittää ominaisuuksia. Mielellään muutakin kuin kärsivällisyyttä.
Kärsivällisyyttä urheilija tarvitsee välillä yrittäessään löytää oikean spesialistin ja vastaanottoajan sekä saadakseen nopeaa ja tehokasta hoitoa. Periaatteessa vaikeuksia ei pitäisi olla, sillä lähes jokaisella lääkärikeskuksella on nykyään oma urheiluklinikka.
Urheilijathan ovat vakuutuksineen taloudellisesti tuottavaa asiakasryhmää. Seurat ja liitot tekevät lääkärikeskusten kanssa yhteistyösopimuksia helpottaakseen urheilijoiden hoitoon pääsyä, mutta voivatkin tehdä karhunpalveluksen urheilijalleen, jos riveistä ei löydykään tarvittavaa spesialistia.
Monissa lajeissa terveydenhuolto on yhä järjestetty lähes talkoovoimin. Kollegoiden puhelimet ovat auki lajirakkauden tai urheiluhulluuden tähden. Leiri- ja kisamatkoilla saatetaan olla mukana päivärahan ja matkakulujen turvin kesälomaa viettäen.
Vielä ollaan siis aika kaukana urheiluun erikoistuneista yksiköistä Norjan Olympiatoppenin, Pohjois-Amerikan yliopistojen sekä Euroopan urheilusairaaloiden tapaan. Sieltä urheilija löytäisi urheilulääketieteen sekä valmennuksen ja kuntoutuksen palvelut saman katon alta tuhlaamatta energiaa muuhun kuin toipumiseen ja kehittymiseen. Varmaankin kallista, mutta menestyksellä on hintansa.
Tuhannen taalan kysymys kuuluu: Paljonko olemme valmiita panostamaan, sillä huippu-urheilussa ei ole varaa antaa tasoitusta, jos haluaa menestystä?
Kirjoittaja on liikuntalääketieteeseen erikoistuva lääkäri ja kiekonheiton Suomen mestari ja arvokilpailuedustaja.
Kenellä on vastuu, kun urheilija loukkaantuu? Hyvä kysymys. Mitä huippu-urheilija tuottaa vastineeksi yhteiskunnalle?
Tieteellisesti on todistettu, että kuntoilun hyödylliset terveysvaikutukset ovat suhteessa suurimmat ja kilpaurheilussa sitä vastoin loukkaantumiset vain lisääntyvät kuntoiluun nähden, mutta hyödyt eivät lisäänny. Tulisiko valtion siis tukea kansallisesti tällaista terveyden kannalta epäsuotuista kehitystä? Onko kansainvälisissä julkaisusarjoissa tutkimuksia huippu-urheilun kansallisista hyötyvaikutuksista esim. kansallisen itsetunnon nostattajana urheilijoiden menestyessä?
Raha hallitsee huippu-urheilun maailmassa, joten miksi ei huippu-urheilijoiden terveydenhuoltoa voi pitää yksityisillä, kuten tälläkin hetkellä? Vakuutusyhtiöt päättänevät vakuutusehdoistaan itse ja huippu-urheilija itse tietänee lajiinsa sisältyvät riskit.
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.