KOLUMNI
Juha Hänninen, 1.6.2012, 10:54Huudetaan ja keskustellaan
Silloin kun aihe on riittävän kiinnostava ja latautunut, keskustelu saa usein merkillisiä muotoja. Monesti tuntuu, että pitää huutaa tullakseen kuulluksi.
Eutanasia on tyypillisesti tällainen aihe. Puhutaan niin kuin ulkomaalaisille. Jos ne eivät ymmärrä, täytyy korottaa ääntä.
”Timo Soini haluaa päättää toisten kuolemasta”, kirjoittaa Vihreä Lanka. ”Hirvittävän julmaa”, kirjoittaa Kansan Uutiset Soinin ja ministeri Päivi Räsäsen kannanotoista. ”Vihreät ryhtyi elämälle kielteisen aatteen veturiksi”, oli Räsäsen kommentti.
Puhumattakaan siitä, millaisia kommentteja netin keskustelupalstoilta löytyy.
Pitäähän arvokeskustelussa ollakin latausta. Siinä puhutaan asioista, jotka ovat tärkeitä ja merkityksellisiä. Mutta jos toiset arvostavat elämää, toiset haluavat tuoda armoa, jotkut murhaavat ja joidenkin asema on joutua pyöveleiksi, syntyy ylilatausta. Itse asia häviää.
Kun oma ajattelutapa ei edes periaatteessa salli toisenlaista näkemystä, ei todellakaan synny kuin porua.
Katolisen kirkon piispat ovat paimenkirjeessään tuominneet kuolevan potilaan nukuttamisen eli sedaation yhdeksi eutanasian muodoksi ja siten torjuttavaksi. Katolisen kirkon ulkopuolella toiminta on luettu hyvän lääketieteellisen hoidon osa-alueeksi.
Luterilainen kirkko puolestaan, ainakin Päivi Räsäsen sanoin, arvostaa elämää silloinkin, kun ihminen itse ei näe siinä mieltä. Saattohoitotyötä tekevänä hämmästelen, miksi kristillinen oppi ei arvosta ihmisen kärsimystä ja elämänhalun häviämistä.
Elämän ja kuoleman kysymyksissä kaikilla on mielipide. Valitettavasti useiden mielestä monien mielipide on väärä. Aivan kuten suurin osa autoilijoista on keskimääräistä parempia kuljettajia.
Olkaa ihmiset rauhallisia. Ketään ei salaa surmata eutanasian nimissä. Omaiset eivät voi toivoa pääsevänsä perintöön käsiksi esittämällä eutanasiatoiveen. Terveydenhuollon rahoituskriisi ei ratkea eutanasialla. Saattohoitoa voidaan kehittää samalla kun keskustellaan eutanasiasta. Vaikea masennus on vasta-aihe eutanasialle.
Kirjoittaja on Terhokodin johtaja ja ylilääkäri.
,,,mutta omaisten kuullaan kiirehtivän terveyskeskusssairaaloihin syöttämään läheisiään, jotta nämä eivät menehdy nälkään ja janoon...
Tai kun kuulee, että yhä aina vain syöpäsairaita edelleen lääkitään pelkällä parasetamolilla, ei voi välttyä ajatukselta, että pitäisi ensin voida valita hyvä perushoito ja kunnollinen lääkitys...
Hieno kannanotto Juha!
Saattohoidon kehittäminen ja eutanasia eivät ole vastakohtaisia.
On perin ikävää, että aitoa halua keskustella sabotoidaan mm fasismisyytöksillä ja fundamentalistislla uskonnollisilla näkemyksillä.
Pro-life vs Pro-mercy.
LÄÄKKEET
Jussi Merikallio, 17.5.2013Lääkehoito on sote-uudistuksen varjossa
Lääkehoitojen standardointi kulujen minimoimiseksi ei ole rationaalista lääkehoitoa. »
KOLUMNI
Jukka Mönkkönen, 3.5.2013Moniammatillisuus tuo parempaa palvelua
Käytännön tasolla moniammatillisuus on kuin kuntauudistus. »

Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.