Erva-alueen merkitys

Kuva: Jarmo Nummenpää / Hus

Suomen 20 sairaanhoitopiiriä on jaettu yliopistollisten sairaaloiden mukaan viiteen erityisvastuualueeseen. Jokaiselta alueelta keskitetään vaativin hoito alueen ”omaan” yliopistosairaalaan. Erikseen on vielä sovittu kaikkein vaativimman eli niin sanotun erityistason erikoissairaanhoidon keskittämisestä harvempaan kuin viiteen yliopistosairaalaan. Eniten näitä hoitoja on keskitetty Hyksiin.

Erityisvastuu- eli erva-alueen koolla on merkitystä. Mitä suurempi erva-alue on, sitä enemmän vaativia potilaita hoidetaan alueen yliopistosairaalassa. Volyymi tuo mukanaan osaamista, arvostusta, työpaikkoja, liikevaihtoa, tieteellistä tutkimusta – siis kaikkea sitä, mitä tavoitellaan. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että erva-aluejako herättää intohimoja.

Olen itse toiminut maamme pienimmällä (Tyks) ja suurimmalla (Hyks) erva-alueella. Mielipiteeni asiasta ei ole muuttunut työpaikan myötä. Pyrin katsomaan asiaa koko Suomen kannalta.

Erva-alueiden historia ei ole yleisesti tunnettu. Vuonna 1970 meillä ei ollut erva-alueita. Maamme silloiset keskussairaalakuntainliitot oli jaettu viiteen sairaanhoitoalueeseen, joiden rajat olivat erilaiset kuin nykyisten erva-alueiden rajat. Tuohon aikaan ei tällaisilla alueilla ollut suurta merkitystä, koska vaativin lääketiede oli vielä kehittymätöntä. Nykyisin tilanne on toinen.

Erva-alueita on kutsuttu myös ”miljoonapiireiksi”. Nimitys on toisaalta osuva, toisaalta harhaan johtava. Miljoona asukasta olisi oikeasti riittävä väestöpohja yliopistolliselle sairaalalle. Kolmen nykyisen erva-alueen väestöpohjat jäävät kuitenkin tämän alle. Erityisen vaikeaan asemaan olisi jäänyt Kys, jos Keski-Suomen sairaanhoitopiiri olisi suunnannut vaativimmat potilaansa Taysiin. Samasta syystä Tyks on tiivistänyt Vaasaan ulottuvaa länsirannikkoyhteistyötä, mikä johti ennen joulua Vaasan sairaanhoitopiirin valtuuston päätökseen erva-alueen vaihtamisesta.

Onko 5,4 miljoonan asukkaan Suomen vaativinta erikoissairaanhoitoa kehitettävä lobbailun, markkinoinnin ja kilpailun menetelmin vai keskitetysti suunnitellen ja valtioneuvoston tai vähintään STM:n poliittisin päätöksin? Olen jälkimmäisellä kannalla. Maamme väestön tasavertaisen palvelun turvaamiseksi ei mikään viidestä erva-alueesta voi kuitenkaan olla liian pieni. Ennakkoluulottomasti olisi myös harkittava kolmen tai neljän erva-alueen mallia. Tanskassa kaksi yliopistollista sairaalaa mahtuu samaan alueeseen.

Toinen vaihtoehto on sitten se, että luovutaan kokonaan erva-alueista. Kilpaillaan reilusti potilaista laadulla ja tehokkuudella. Vaativimmat potilaat hoidetaan hallintobyrokratiasta ja ”alueesta” riippumatta siellä, minne lääkärit ja muut sairaalat heidät lähettävät.

Tähänkin kysymykseen odotan STM:ltä selkeää kannanottoa. Vaikka maamme erikoissairaanhoito onkin hyvässä kunnossa, ei ole syytä antaa tilanteen kärjistyä ongelmien asteelle.

Aki Lindén

Kirjoittaja on Husin toimitusjohtaja.