Haluatko elää vai kuolla ?

Elämähän on lopulta vain pieni pätkä kahden äärettömän välillä - syntymän ja kuoleman. Mikä elämässä on niin tärkeää, ettei voisi heittäytyä saattohoidettavaksi jo varsin varhain. Kuitenkin suuri osa pitää kynsin hampain kiinni vielä varsin heiveröiseksi käyvästä elämänlangasta.

Ehkäpä Matti Nykäsen sanoin elämä on ihmisen parasta aikaa. Tosin joissakin kulttuureissa ja uskonnoissa varsinainen ilo alkaa kuoleman jälkeen. Taivaassa tai jossain muussa paikassa, missä olo on varsin kevyttä.

Omassa lapsuudessani sanottiin, miksi elää kun Mononen hautaa syvälle. Kenties sanontaan sisältyy myös oikeaa pohdinta kaiken väliaikaisuudesta ja turhuudesta. Haudan rauhassa on stressitöntä maata.

Tällaisia mietteitä lähti liikkeelle, kun mediassa herätettiin kysymys siitä haluavatko ihmiset elää vai tulla saattohoidetuksi. Mielenkiintoinen valintatilanne. Elämä on monesti ikävää ja harmaata ja suruja täynnä. Saattohoito puolestaan hyvää, empaattista ja lohduttavaa. Miksi siis elää?

Yritin pohtia oman elämäni vinkkelistä elämän tarkoitusta (siis merkityksessä fyysinen elämä vastakohtana kuolleena olemiselle). Huomasin pohdinnan vaikeuden siinä, kun en esimerkiksi tiennyt voiko kuoleman jälkeen ajaa moottoripyörällä. Tapahtuuko yhteydenpito omaisiin vain spiritististen istuntojen kautta?

Siis ollako vai eikö olla. Kuolema tulee yleensä yllättävänä uutena asiana elämään. Viime viikolla vielä kiipeilin vuorilla, potilas ajattelee ja nyt sain tietää elimistöni olevan syöpää täynnä. Elinaikaa on muutama kuukausi. Ovatko nämä kuukaudet valinnan aikaa, jolloin pohditaan haluanko kuolla? Vai aikaa, jolloin yritetään tulla toimeen sen kauhun kanssa, että elämä päättyy.

Haluan elää, kuolla on pakko. Saattohoidon ei tule olla pelkästään aikaa, jolloin odotetaan kuoleman pakon toteutumista.

Juha Hänninen

Kirjoittaja on Terhokodin johtaja, ylilääkäri, LL.