Kolumnit
Petri Gawdzinski, 19.2.2010, 10:43In memoriam
Kuva: Reima Kangas
17 vuotta sitten soitin espanjalaisesta puhelinkopista kotiin.
– Sie piäsit, hihkui mummo.
– Minne?
– No, liäkikseen, liäkikseen.
Kun vannoin lääkärinvalan, minulla oli tunne, että voin tehdä jotain merkityksellistä. Valmistuin arvostettuun ammattiin hyvinvointivaltiossa, jossa on yksi maailman parhaista terveydenhuoltojärjestelmistä.
Ensi kesänä minulla on 10-vuotisjuhlat ammatissani. Puolet ajasta olen ollut erikoissairaanhoidossa, puolet perusterveydenhuollossa. Viimeiset kaksi vuotta hoidin ylilääkärin tehtävää isossa kuntayhtymässä ja opiskelin terveydenhuollon MBA-tutkintoa.
Tähän mennessä olen oppinut muun muassa seuraavaa:
Terveydenhuollolla on yllättävän vähän vaikutusta ihmisen terveyteen yhteiskunnan tasolla, vaikka yksittäinen ihminen voi saada merkittävääkin terveyshyötyä. Suuri osa kansan parantuneesta terveydestä johtuu muusta yhteiskunnan kehityksestä. Sairaudet ovat usein itse aiheutettuja ja seurausta yhteiskunnallisista ongelmista. Terveydenhuollon lisäpanostuksilla saadaan vain marginaalista hyötyä.
Terveydenhuoltojärjestelmämme on ajopuu. Kokonaisvaltainen ohjaaminen, pitkäjänteinen suunnittelu ja systemaattinen kehittäminen puuttuvat. Kunnat järjestelevät omalla tavallaan terveydenhuoltonsa, mielellään toisin kuin naapurissa. Talous- ja toimintasuunnitelmia ei johdeta väestön terveystarpeista. Ne tehdään tilikaudeksi, enintään valtuustokaudeksi, ja osaoptimointi kukoistaa.
Kenelläkään ei ole juridista kokonaisvastuuta potilaan hoidosta. Hoitoketjut katkeilevat, eikä tiedonkulkuun voi luottaa.
Palvelut jakautuvat epäoikeudenmukaisesti. Terveyskeskuksista on tulossa monisairaiden vanhusten, työttömien, köyhien ja lapsiperheiden hoitopaikka. Työterveyshuolto vastaa yhä laajemmin työssäkäyvien hoidosta. Muut hakevat palvelunsa yksityissektorilta. Eniten apua tarvitsevat ovat usein palveluiden ulkopuolella.
Resurssit ovat rajallisia, niin myös palvelut. Priorisointi tapahtuu päivittäisissä potilaskohtaamisissa. Terveydenhuollon ammattilaiset tekevät yksin vaikeat valinnat ilman selkeätä ohjeistusta.
Käytännön terveydenhuolto on epäinhimillistä. Kärsimyksen lievittämisen sijaan hoidetaan todennäköisyyksiä ja riskejä. Defensiivinen medisiina lisääntyy.
Vahvistan uskoani potilaskeskeiseen ja vaikuttavaan terveydenhuoltojärjestelmään kirjoittamalla kolumneja Mediuutisiin.
Minä kaipaan vain lääkäriä, joka hoitaa sairauteni. En halua odottaa kuukausia vaivani kanssa, jotta lääkäri voisi vaihtaa muutaman sanan kanssani ennen sairauden hoitamista.
Terveystieteitä lukeneena ja hoitopuolen edustajana olen kirjoittajan kanssa hyvin pitkälti samaa mieltä Suomen terveydenhuollon tilasta. Mielenkiinnolla odotan lisää kolumneja
Ehkä ei pidäkään uskoa POTILASKESKEISYYTEEN, niin vahvasti, koska yleensä potilas on aika hukassa sen suhteen mitä pitäisi hoitaa. Järjestelmä on kuin sillisalaatti, jos ei hallitse järjestelmää ei oikeasti saa hoitoakaan. Potilaan puolesta puhujia on liian vähän. "Tee se itse" malli menee pikkaisen äärimmäisyyksiin kun perusterveydenhuollossa katsotaan, että C4 komplementin puutos on ihan kotihoidossa hoidettavissa oleva tauti ja jos vie lapset lääkäriin joutuu oikeuteen. Silloin potilas on unohtunut koko järjestelmästä ja oleellista on vain arvovaltakiistat ja sen todistaminen, että ei "koskaan ole tehnyt virheellistä diagnoosia". Tällainen todistelu ei oikein auta ketään, jos taudit kuitenkin diagonstisoidaan toisessa paikassa. In memoriam on siis Espoon terveyskeskus, johon en vie lapsiani, enkä itseäni, ellei nyt ole niin sairas, että ambulanssi päättää minne mennään. Muutoin kanattaa ihan välttää koko terveydenhuollon järjestelmää, jos se vain suinkin on mahdollista. Selviää paremmin hengissä, jos ei mene sairaalaan. Miten tässä kävi näin? Joskus sitä oikeasti kuvitteli tekevänsä työtä ihmisten eteen, nykyään katsoo terveydenhuollon imagolehtiä ja tietää, että kaikki on käytännössä toisin. Mikään ei vastaa mainonnan tilaa, mutta sen perusteella tehdään poliittiset päätökset. LUULON ja mainostoimiston antamien tietojen perusteella. Ei mikään järjestelmä elä mainostamalla, jos työ ja sen tulos on surkea kautta linjan. Säästetty on, sen verran hyvin, että koko julkisen terveydenhuollon uskottavuus katoaa. Ilahtuu ihan kun välillä tulee vastaan laitos, jossa vielä hoidetaan potilaita, eikä hoitajien psyykkisiä ongelmia, lääkäreiden alkon käyttöä tai muuta sisäistä ongelmaa. Koko järjestelmän hoitamattomuus on johtanut siihen, että terveydenhuolto on meidän suurin potilas. Ja mammuttipotilaan hoito, ei olekaan mikään yksinkertainen ongelma, johon saa 10 vuodessa minkäänlaista parannusta. Kun on 30 vuotta korjannut mammuttipotilaan ongelmia, huomaa kyllä että jokunen pieni muutos on tullut, mutta aikaansa nähden toiminnan kehitys on ollut aivan liian hidasta. Olemme itse oman tautimme orjia.
KOLUMNI
Jari Jokela, 10.2.2012Pidä huolta
Ruotsissa laitoshoidossa olevien vanhusten prosenttiosuus on vain kymmenesosa Suomen määrästä. »
KOLUMNI
Juha Hänninen, 27.1.2012Vanhuuden arvottomuus
Vanhat eivät ymmärrä, ettei osinkoa synny, jos joka kerta vaihdetaan vaippa kun vähän lirahtaa. »
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.