Kuntapolitiikka hautaa isot asiat

Viime aikoina on vaikuttanut siltä, että terveydenhuollon kehittämisessä tärkein kysymys on kuntapoliittinen peli. Se tuntuu hautaavan alleen paljon isommat asiat, kuten terveydenhuollon rahoituksen, henkilöstön saatavuuden ja palveluiden sisällön.

On syytä palauttaa mieliin, että Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on maailmanlaajuisesti täysin omaleimainen. Missään muualla ei viiden miljoonan asukkaan julkisesta terveydenhuollosta vastaa yli 300 eri rahoittajaa. Se, että tällainen järjestelmä synnyttää sisäisiä jännitteitä, ristiriitoja ja valtapeliä, ei ole ihme.

Satojen ihmisten vuotuinen työpanos käytetään hallinnointiin ja omien nurkkaetujen varjeluun. Puolen miljoonan asukkaan maakunnassa on lähes 2 000 poliittista päättäjää, jotka ovat osaltaan vastuussa terveydenhuollosta. Onhan tämä yhteisöllistä, mutta onko se niin tärkeää?

Eikö kysymys ole siitä, että kansalainen saa kuntarajasta riippumatta sydämen pallolaajennuksen, eturauhassyövän sädehoidon, keisarileikkauksen, lonkan tekonivelen, vaikuttavan reumahoidon tai nykyaikaisen kuulokojeen silloin kun hän sellaisen tarvitsee? Siihen ei tarvita näin monimutkaista järjestelmää.

Jatkuva vääntäminen sairaanhoitopiirien ja kuntien välisestä vallanjaosta on erittäin turhauttavaa. Hallintomallien rakentelu on korvikepuuhastelua. Todelliset haasteet ovat muualla. Mainitsen tärkeimmät:

Mitä suomalaiset sairastavat 2010- ja 2020-luvulla? Miten sairaudet ovat parhaiten ehkäistävissä ja tehokkaimmin hoidettavissa? Miten turvaamme pysymisen kansainvälisellä tasolla syövän tai tapaturmien hoidossa? Tähän tarvitaan terveydenhuollon kansallinen suunnitelma. Meillä on lukuisia erillisiä asiakirjoja, mutta ei ole selkeää kansallista sairaanhoidon kehittämissuunnitelmaa.

Ajaudumme kovaa vauhtia henkilöstökriisiin, koska lähivuosina kunnallisesta terveydenhuollosta poistuu enemmän väkeä kuin on saatavissa tilalle. Hammashuollossa tätä tilannetta on eletty jo viisi vuotta. Tämä ongelma ei ratkea sähköisellä arkistolla.

Terveydenhuollon rahoituksesta ei ole kansallista konsensusta. Mikä on kuntien, mikä valtion ja mikä kansalaisten maksuosuus? Mitä katetaan sosiaalivakuutuksella? Pääministeri on kansallisen terveysvakuutuksen kannalla, peruspalveluministeri sote-alueiden kannalla, hallintoministeri maakuntien kannalla ja Ahtelan työryhmä laajentaisi sairausvakuutuspohjaista työterveyshuoltoa.

Hommasta ei tule mitään, jos näitä kysymyksiä ratkotaan tulevina vuosina yli 300 kuntarahoittajan järjestelmällä, jota sairausvakuutus ”täydentää”. Tämä perusongelma ei olisi muuttunut 40–60 sote-alueen mallissakaan! Kyllä nyt on valtiovallan johdolla etsittävä tärkeimpiin kysymyksiin kansalliset ratkaisut!

Lähetä

Tulosta

Jaa