Jaa

KOLUMNI

Juha Hänninen, 22.1.2010, 7:45

Millainen kuolevan hoito kannattaa?

Kaksi tai kolme potilasta kymmenestä saa syöpäsairauteensa aktiivista kohdennettua hoitoa elämänsä 2–4 viimeisenä viikkona. Heistä harva kokee subjektiivista hyötyä hoidoista. Varsin moni kärsii hankalista hoitojen sivuvaikutuksista. Toisinaan kiihkeä taudin hoitaminen syrjäyttää aktiivisen kivun ja muun kärsimyksen hoidon. Cancer-lehden mukaan potilaat, joiden prognoosi oli huonompi, saivat todennäköisemmin solunsalpaajahoitoa kolmena viimeisenä kuukautena. Aggressiivinen hoito ei lisännyt elinaikaa.

Mistä tietää, kuka on kuolemassa 2–4 viikon kuluttua? Voiko potilaalta myöskään viedä toivoa kertomalla, että hoidot lopetetaan ja kuolema tulee? Hakeutuvatko potilaat yksityissektorille saamaan hoitoja, joita julkinen terveydenhuolto ei anna?

Viime vuosina on useissa tutkimuksissa pohdittu käsitettä aggressiivinen hoito elämän lopulla. Taudin hoitoon suuntautuneen lääkärin on vaikea kertoa potilaalleen nostavansa kätensä pystyyn taudin edessä.

Kokonaisuutta yksinkertaistaa ajatus siitä, että hoito on hyvä asia ja hoitojen lopettaminen paha. Ei hoitojen lopettaminen ole huono asia. Paha juttu on se, että tautia ei saada kuriin. Potilaan kiusaaminen epätoivoisilla hoitoyrityksillä on huono psykoterapeuttinen keino.

Ei ole tarkoitus että potilas menee hautaan solunsalpaajia elimistössään.

Lääkärin tulisi nähdä tutkimuksiin ja kliiniseen kokemukseensa vedoten, että hoito ei auta potilasta. Viimeisinä viikkoina annettu hoito pidentää harvoin elämää. Lisääkö se elämisen mukavuutta? Kun potilas havaitsee heikkenevänsä ja usein tietää kuolevansa, toivo kytkeytyy kärsimyksen pienentämiseen.

Jos lääkäri korostaa hoitojen hyödyllisyyttä, potilas tarttuu siihen. Kyse voi olla tilastollisesta muutaman kuukauden elinajan pitenemisestä, johon laatutekijöitä ei ole laskettu mukaan. Usein lääkärille on vähemmän ahdistavaa vahvistaa potilaan elättelemää toivetta. Erään tutkimuksen mukaan valehteleminen ei ole yhtä stressaavaa kuin totuuden kertominen silloin, kun kyse on emotionaalisesti hankalista asioista.

Jaman mukaan hoitokeskusteluja oli käyty joka kolmannen kuolemaa lähestyvän potilaan kanssa. Keskustelun käyneillä potilailla oli vähemmän respiraattorihoitoja, elvytyksiä ja tehohoitoa. Lääketieteellisesti aggressiivisempi hoito liittyi huonompaan elämänlaatuun ja suurempaan läheisten riskiin sairastua masennukseen.

Lääkäreiden olisi kehitettävä kykyään nähdä potilaan kuoleman läheisyys. Varsin usein syöpälääkärit tähän kykenevätkin. On suotavaa, että siitä vedetään johtopäätökset. Kuten syöpälääkäri Rita Janes on sanonut, ei ole tarkoitus, että potilas menee hautaan solunsalpaajia elimistössään.

Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Re: Millainen kuolevan hoito kannattaa? 28.1.2010 17:30

Mielestäni kipujen lievitys/poistaminen on nro 1. Turhaan pelätään, että kipulääkityksestä tulee riippuvaiseksi (käytetty usein verukkeena). Mitä merkitystä sillä (riippuvuudella)on jos elinaikaakaan on muutama viikko tai pari kuukauttakin. Pääasia, että viimeiset elinviikot ovat mahdollisimman kivuttomat. Viimeiset kivuttomat hetket takaavat arvokkaan lähdön.

Re: Millainen kuolevan hoito kannattaa? 31.1.2010 18:56

Liian kiltit potilaat ottavat joskus myös hoidon vastaan koska eivät kehtaa sanoa lääkärille, että eivät oikeasti jaksaisi enään. Mutta kun lääkäri niin "haluaa hoitaa ja on ollut niin ystävällinen" niin ei kehdata sanoa, että nyt riittää. Tavallaan syntyy tilanne, jossa potilas hoitaa lääkärin psyykettä, koska potilas tietää kuolevansa, mutta kun lääkäri vielä haluaa kuitenkin yrittää. Tällaisia tilanteita on varmasti paljon ja keskustelu olisi varmasti paikallaan. Jotta motiivit hoidolle olisivat sekä lääkärille että potilaalle selvät.