Jaa

Kandit Karibialla

28.12.2009, 10:24

Joulupalmu, Piña Coladaa ja piparkakkuja

Joulun pyhäpäivät lähestyvät loppuaan, purjehduspäiviäkin on muutama jo kertynyt ja kerrottavaa olisi vaikka millä mitalla…

Tiistaina 21.12. lastasimme Helenan ruoalla ja juomalla, tankit täytettiin tarpeellisilla nesteillä ja nostimme ankkurin Martiniquen Le Marinin satamassa. Saari jäi nopeasti taakse, syvänsininen vesi ympäröi aluksen ja hämmästytti suomalaisiin mutaisiin lampiin tottuneita matkalaisia.

Ensimmäinen purjeiden nosto sujui yllättävän helposti ja Helena kiisi kilpaa lentokalojen, noiden siivekkäiden silakoiden, kanssa kohti Bequian saarta, jonne noin vuorokauden purjehduksen jälkeen saavuimme joulunviettoon. Vahtivuorot oli jaettu hyttiporukoille, ympäri vuorokauden joku pitäisi huolen siitä, että kurssi pysyy oikeana ja mitään odottamatonta ei pääse tapahtumaan. Vahdit valmistavat em. velvollisuuksien lisäksi ruoan ja huolehtivat aluksen siisteydestä ja yleisestä viihtyvyydestä.

Nukkuminen ahtaissa, kuumissa ja kosteissa hyteissä, niiden kapeissa sängyissä osoittautui monelle ylivoimaiseksi - merenkäynti tuuditti muutamat kuitenkin sikeään uneen toisten palloillessa kannella vilvoittelemassa - osa taas pidätteli pahaa oloaan katse tiukasti horisontissa. Skopolamiini-laastarit korvan takana toivat jonkinlaista helpotusta, mutta liika on aina liikaa… Sopivasti samana päivänä kuulimme laivamedisiinan kurssiin liittyen esityksen matkapahoinvoinnista. Pimeällä merellä ei tekeminen loppunut kesken, uskomattoman kirkkaana näkyvä tähtitaivas sai amatööriastronomit innosta soikeiksi. Aamuauringon ensisäteitä odotellessa yön viimeinen vahtiporukka joutui jo laittamaan pitkähihaista pusakkaa päälle, sen verran viileästi tuuli puhalsi - lämpö taisi laskea peräti 25 asteeseen! Aamun valossa kippari ohjasi Helenan Admiral Bayhin, jonne jo toistakymmentä pohjoismaista alusta oli saapunut joulua odottelemaan. Grenadiineihin kuuluvalla Bequian saarella rastapäiset, elämään ihailtavan rennosti suhtautuvat, miekkoset toivottivat meidät tervetulleiksi. Tutustuimme saaren maisemiin, historiaan ja ainoan kaupungin - tai oikeammin kylän - tarjontaan.

Jouluaattoon valmistauduttiin huolella: tuttuja jouluruokia oli hankittu mahdollisuuksien mukaan, koko porukalla siivottiin, koristeltiin ja katettiin juhlapöytä kannelle. Uskomatonta, mutta totta: Suomesta tuotiin mukana muutama levy piparkakkutaikinaa ja yön pimeinä tunteina vahdit paistelivat mielikuvituksellisiin muotoihin veistellyt pikkuleivät joskus paremmalla, joskus huonommalla menestyksellä. Joulupuun virkaa hoitivat autiotalon pihalta kerätyt palmunlehvät. Sovelletun suomalaisen jouluaterian jälkeen pukki muorinsa kanssa pistäytyi Helenalla ilahduttamassa matkalaisia. Illanvietto jatkui maan kamaralla parien beach partyjen kautta kylän keskustaan, jossa satapäin paikallisia juhli aattoa kaduilla tanssien. Yön taittuessa aamuksi palasivat väsyneet juhlijat alukselle. Joulupäivänä purjeet nostettiin jälleen ja kurssi otettiin kohti Mayroeaun saarta. Entistä useammat hakivat hyvin ilmastoidun istumapaikan aluksen keulasta ja horisontti tuli matkan aikana hyvin tutuksi. Lieneekö pahoinvoinnin määrään ollut osana juhlayön jälkeinen väsymys… Iltasella pääsimme maistamaan maailman parhaiksikin tituleerattuja Piña Colada -drinkkejä erään Suomi- ja Helena-fanin baarissa.

Varhain Tapaninpäivän aamuna siirryimme pienen matkan Tobago Caysin paratiisisaarten tuntumaan snorklaamaan ja nauttimaan postikorttimaisista palmurannoista. Bongattiin jos jonkinlaista vedenelävää, mm. koralleja, kilpikonnia ja haita! Pelikaani nauratti sarjakuvamaisella olemuksellaan.

Runsaista aurinkorasvakerroksista huolimatta taas muutamat saivat kipeitäkin muistoja rannalla makoilusta ja uimisesta. Paikalliset kalastajat toimittivat meille hummereita grillattuna ja pääsimme oikein gourmet-pöydän ääreen illallista nautiskelemaan - tervetullutta vaihtelua opiskelijaruokailuun. Pari seminaariesitystä pyhätauon jälkeen ja sitten nukkumaan hiljalleen keinahtelevan Helenan punkkiin. Seuraavana päivänä ottaisimme suunnan kohti Grenadaa.

Kuumankosteat terveiset paratiisista lähettävät Antti ja Miia sekä muut LaMaMed-kurssilaiset!

Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle

Kandit Karibialla

28.12.2009 10:24

Joulupalmu, Piña Coladaa ja piparkakkuja

Kandit viettivät sovellettua perinnejoulua Karibialla.  »

Kandit Karibialla

22.12.2009 16:11

Minne teillä on jatkolento? Karibialle!

Turkulaiset kandit lähtivät Karibialle opiskelemaan. Matkan alku ei naurattanut.  »