100 VAIKUTTAJAA

10.12.2008, 16:18

Poliitikot ja virkamiehet

Riitta Ahonen Professori, Kuopion yliopisto

Lääkealan keskuksen alueellistamisen tahtonainen. Työskennellyt uutterasti Kuopion puolesta sekä kulisseissa että julkisuudessa.

Aki Lindén Johtaja, Vsshp

Rohkea keskustelija kyseenalaisti koko kunnallisen terveydenhuollon järkevyyden. Sai piirinsä ensimmäisenä toteuttamaan hoitotakuun edellyttämiä hoitoonpääsyaikoja.

Lisa Pelttari Toimialajohtaja, Vsshp

Vakka-Suomen sairaalan johtava lääkäri niittaa neljää aluesairaalaa yhteen. Uusi alueellisen erikoissairaanhoidon toimiala vastaa kolmannesta koko yliopistopiirin toiminnasta.

Aatto Prihti

Kuva: sitra

Aatto Prihti Hallituksen puheenjohtaja, Hus

Nosti selvästi profiiliaan jättipiirin johtamisen uudistuskiistassa. Pysyy Kari Nenosen tukena, mutta ymmärtää myös vastapuolta eikä aristele itsekritiikkiäkään.

Juha Rehula Kansanedustaja, kesk., sosiaali- ja terveysvaliokunnan pj

Nuijii läpi kaikki merkittävät terveyshankkeet. Viitehintajärjestelmä, lääkekeskuksen alueellistaminen...

Terttu Savolainen Valtiosihteeri, STM

Johtaa lääkehallinnon uudistuksen ohjausryhmää. Joutui erikoiseen valoon haettuaan Oulun apulaiskaupunginjohtajaksi – Oulu ja Kuopio kun taistelevat perustettavasta lääkekeskuksesta.

Erna Snellman Lääkintöneuvos, STM

Ministeriön laajakatseinen työmyyrä puhuu potilasturvallisuusajattelun puolesta.

Kari Välimäki Kansliapäällikkö, STM

Kansliapäällikön käsien kautta kulkevat tavalla tai toisella kaikki tärkeät terveydenhuollon hankkeet. Puolusti oikeutta edullisiin lääkkeisiin.

Juha Tuominen

Kuva: Helena Raunio

Juha Tuominen Medisiinisen tulosalueen johtaja, Hus

Joutui kovaan paikkaan selvittämään, kuinka Husin johtamiskriisiä pitäisi taklata ja miten johtaminen järjestetään. Henkilöstö luottaa Tuomiseen.

Liisa-Maria Voipio-Pulkki Ylilääkäri, Kuntaliitto. Vaikuttaa yhä vahvasti kuntien terveydenhuollon uudistukseen.

Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle

LEHDISTÖN IHANNEVAIKUTTAJA

Erpo Pakkala, 10.12.2009 9:16

Ihannevaikuttaja menetti yöunensa

STM:n Terhi Hermanson lähtee vuoden alussa terveyskeskukseen.  »

YRITYSMAAILMA

Minna Pihlava, 10.12.2009 9:17

Johdon ei pidä puuttua kaikkeen

Kovaa vauhtia kasvava Pihlajalinna on pitänyt Mikko Wirenin kiireisenä.  »

UUSILLE URILLE

Harri Junttila, 10.12.2009 9:17

Hyvästit hallinnolle

Matti Uusitupa jatkaa töitään 68-vuotiaaksi saakka, jos "tutkimus lähtee lentoon".  »

UUDISTAJAT

Ilkka Jauhiainen, 10.12.2009 9:18

Niemelä käänsi monta kiveä

Pirkanmaan Sydänkeskus haastaa yksityisen terveydenhuollon.  »

KRIITIKOT

Harri Junttila, 10.12.2009 9:18

Johdon pitäisi kestää kritiikkiä

Helena Hieta-Heikuraisen mielestä Husin johdon ja kentän välillä on valtava kuilu.  »

VIRKAMIEHET

Erpo Pakkala, 10.12.2009 9:18

Toinen jalka Kuopiossa

Projektipäällikkö Jormanainen punnersi Fimeaa pystyyn.  »

100 VAIKUTTAJAA

Harri Junttila, 10.12.2009 9:18

Yhdessä tekeminen auttaa jaksamaan

Avoimen dialogin malli on tehokasta nuorisopsykiatriaa.  »

PILAPÄIVÄ

Harri Junttila, 1.4.2009 10:23

Aprillia!

Syö silliä, juo kuravettä päälle.  »

100 VAIKUTTAJAA

10.12.2008 16:40

100 terveydenhuollon vaikuttajaa - KATSO LISTAT!

Mediuutiset listasi terveydenhuollon vaikuttajat kahdeksannen kerran.   »

100 VAIKUTTAJAA

15.12.2008 16:02

Näin lista tehtiin

Vaikuttajalista pesi kasvonsa, pitkä listaus vaihtui kategorioihin.  »

100 VAIKUTTAJAA

15.12.2008 15:59

Top 10

100 VAIKUTTAJAA

Erpo Pakkala, 10.12.2008 16:18

Nenonen nousi arkkiatrin kannoille

Lääkärit pitävät edelleen arkkiatri Risto Pelkosta alan ykkösvaikuttajana.  »

100 VAIKUTTAJAA

10.12.2008 16:18

Nousussa

10.12.2008 16:18

Mediuutisissa useimmin esiintyneet

100 VAIKUTTAJAA

10.12.2008 16:18

Poliitikot ja virkamiehet