UUDISTAJAT
Ilkka Jauhiainen, 10.12.2009, 9:18Niemelä käänsi monta kiveä
– Paljon olemme joutuneet kiviä kääntämään, sanoo toimitusjohtaja Kari Niemelä.
Sairaanhoitopiirin omistaman yhtiön sisällä kardiologit, sydän- ja rintaelinkirurgit sekä sydänanestesiologit työskentelevät samoissa hoitotiimeissä. Yhtiö alkaa myydä palveluja myös piirin ulkopuolelle. Lisämyynti auttaa säilyttämään vaativimmat ja kalleimmat hoidot Pirkanmaalla.

– Lääkärit rakentavat helposti linnakkeen erikoisalansa ympärille, sanoo Sydänkeskuksen toimitusjohtaja Kari Niemelä.
Kuva: Merja Ojala
Sydänkeskus ei syntynyt itsestään eikä kivuttomasti. Mutta nyt kun kiistelevät spesialiteetit on saatu puhaltamaan yhteen hiileen, Niemelä voisi ulkomaisten kollegoidensa mielestä lähteä vaikka Lähi-Itään rauhanneuvottelijaksi.
– Lääkärit ovat hyvin kiinnostuneita työstään mutta rakentavat helposti linnakkeen oman erikoisalansa ympärille. Silloin kokonaisuus unohtuu helposti eikä se ole potilaankaan edun mukaista.
Moni vastustaa muutoksia
Niemelä on itse kardiologi. Muutosvastarinta on Niemelän mukaan luonnollinen tapa reagoida. Vain kolme prosenttia ihmisistä on innovaattoreita, 35 prosenttia varhaisia omaksujia. Loput on jotenkin houkuteltava ja maaniteltava mukaan muutokseen.
– Tämä on ollut koko sairaanhoitopiirin projekti ja ilman omien esimiesteni tukea ja hyvää tiimiä emme olisi tätä saaneet tehtyä.
Niemelän mukaan Sydänkeskuksen kohdalla moni on myös sekoittanut yhtiöittämisen, yksityistämisen ja ulkoistamisen.
– Sairaanhoitopiiri omistaa Sydänkeskuksen kokonaan. Kyse ei siis ole yksityistämisestä, vaan nyt julkinen terveydenhuolto haastaa yksityisen.
Niemelän mukaan lääkäreiden on tärkeää osallistua erikoissairaanhoidon kehittämiseen. Toisaalta heidänkin on ymmärrettävä, ettei raha riitä loputtomiin.
– Vaativa erikoissairaanhoito on premiumtuote. Laadun ylläpitäminen on taloudellista mahdotonta, ellei tehokkuus nouse.
Muutokset edellyttävät keskustelemista.
– Vastakkaiset mielipiteet ovat tärkeitä. Jos kaikki olisivat samaa mieltä, niin ei siitä mitään muutoksia syntyisi, sanoo Niemelä.
Kaikki vuoden 2009 terveysvaikuttajat löytyvät täältä!
LEHDISTÖN IHANNEVAIKUTTAJA
Erpo Pakkala, 10.12.2009 9:16Ihannevaikuttaja menetti yöunensa
STM:n Terhi Hermanson lähtee vuoden alussa terveyskeskukseen. »
YRITYSMAAILMA
Minna Pihlava, 10.12.2009 9:17Johdon ei pidä puuttua kaikkeen
Kovaa vauhtia kasvava Pihlajalinna on pitänyt Mikko Wirenin kiireisenä. »
UUSILLE URILLE
Harri Junttila, 10.12.2009 9:17Hyvästit hallinnolle
Matti Uusitupa jatkaa töitään 68-vuotiaaksi saakka, jos "tutkimus lähtee lentoon". »
UUDISTAJAT
Ilkka Jauhiainen, 10.12.2009 9:18Niemelä käänsi monta kiveä
Pirkanmaan Sydänkeskus haastaa yksityisen terveydenhuollon. »
KRIITIKOT
Harri Junttila, 10.12.2009 9:18Johdon pitäisi kestää kritiikkiä
Helena Hieta-Heikuraisen mielestä Husin johdon ja kentän välillä on valtava kuilu. »
100 VAIKUTTAJAA
10.12.2008 16:40100 terveydenhuollon vaikuttajaa - KATSO LISTAT!
Mediuutiset listasi terveydenhuollon vaikuttajat kahdeksannen kerran. »
100 VAIKUTTAJAA
15.12.2008 16:02Näin lista tehtiin
Vaikuttajalista pesi kasvonsa, pitkä listaus vaihtui kategorioihin. »
100 VAIKUTTAJAA
Erpo Pakkala, 10.12.2008 16:18Nenonen nousi arkkiatrin kannoille
Lääkärit pitävät edelleen arkkiatri Risto Pelkosta alan ykkösvaikuttajana. »
