KRIITIKOT
Harri Junttila, 10.12.2009, 9:18Johdon pitäisi kestää kritiikkiä
Taistelu Tammisaaren sairaalan synnytysten lakkauttamisesta nosti synnytysosaston ylilääkärin Helena Hieta-Heikuraisen julkisuuteen. Hän on arvostellut Husin johtoa voimakkaasti, jopa siinä määrin, että on alkanut itsekin pohtia, kannattaako.
– Välillä mietin, että jaksanko olla koko ajan niin vihainen. Tämä nostaa adrenaliinit pintaan jatkuvasti. Joutuu miettimään myös, että onko minun jatkossakin leikittävä tällaisten herrojen kanssa.
Kahden kuukauden kuluttua Husin korkein johto on vaihtunut. Hieta-Heikurainen tietää, millaista johtoa toivoo tilalle.
– Hyvä johto pitää keskusteluyhteyden auki porukkaan, joka tätä työtä tekee. Tuntuu kuitenkin siltä, että taloutta ja osaamiskeskuksia ja muita miettivä johto istuu korkealla pömpelissään, ja välissä on valtavan iso kuilu.
Ei uskalleta arvostella
Hieta-Heikurainen on harmissaan siitä, että suomalaista terveydenhuoltoa ei kritisoida sisältä päin.
– Järjestelmä on edelleen hirveän autoritäärinen. Keskustelun pitäisi olla avoimempaa. Liian paljon mutistaan kahvipöydässä, mutta ei uskalleta puhua avoimesti tai panna nimeä johonkin alle.
Vaikka johtoa ei ääneen arvostellakaan, niin oman mielipiteensä voi kertoa muuten.
– Husin pitäisi katso peiliin, koska niin paljon pätevää porukkaa on lähtenyt pois. He lähtevät yksityispuolelle, jossa he saavat päättää työstään ja jossa sitä arvostetaan enemmän. Ei se mikään rahakysymys ole.
Hieta-Heikurainen sanoo, että Husin johdolta on kadonnut ajatus siitä, että kaikki ei ole vain pelkkää taloutta ja tasapäistämistä. Lisätehot otetaan henkilöstön selkänahasta sen sijaan, että yritettäisiin keksiä muita keinoja.
– Jos luet Husin nettisivuilta Husin strategian henkilöstöön liittyvät kohdat, niin se näyttää upealta. Se on kuitenkin pelkkää sanahelinää!
Kaikki vuoden 2009 terveysvaikuttajat löytyvät täältä!
LEHDISTÖN IHANNEVAIKUTTAJA
Erpo Pakkala, 10.12.2009 9:16Ihannevaikuttaja menetti yöunensa
STM:n Terhi Hermanson lähtee vuoden alussa terveyskeskukseen. »
YRITYSMAAILMA
Minna Pihlava, 10.12.2009 9:17Johdon ei pidä puuttua kaikkeen
Kovaa vauhtia kasvava Pihlajalinna on pitänyt Mikko Wirenin kiireisenä. »
UUSILLE URILLE
Harri Junttila, 10.12.2009 9:17Hyvästit hallinnolle
Matti Uusitupa jatkaa töitään 68-vuotiaaksi saakka, jos "tutkimus lähtee lentoon". »
UUDISTAJAT
Ilkka Jauhiainen, 10.12.2009 9:18Niemelä käänsi monta kiveä
Pirkanmaan Sydänkeskus haastaa yksityisen terveydenhuollon. »
KRIITIKOT
Harri Junttila, 10.12.2009 9:18Johdon pitäisi kestää kritiikkiä
Helena Hieta-Heikuraisen mielestä Husin johdon ja kentän välillä on valtava kuilu. »
100 VAIKUTTAJAA
10.12.2008 16:40100 terveydenhuollon vaikuttajaa - KATSO LISTAT!
Mediuutiset listasi terveydenhuollon vaikuttajat kahdeksannen kerran. »
100 VAIKUTTAJAA
15.12.2008 16:02Näin lista tehtiin
Vaikuttajalista pesi kasvonsa, pitkä listaus vaihtui kategorioihin. »
100 VAIKUTTAJAA
Erpo Pakkala, 10.12.2008 16:18Nenonen nousi arkkiatrin kannoille
Lääkärit pitävät edelleen arkkiatri Risto Pelkosta alan ykkösvaikuttajana. »
