Viime vuonna potilasvahinkotapausten määrä väheni, mutta korvausten suunta on erilainen yksityisessä ja julkisessa terveydenhuollossa. Muun muassa polven tekonivelleikkausissa tapahtuneita vahinkoja korvattiin paljon. Viime vuonna korvattiin... »
Korkeimman hallinto-oikeuden KHO:n mukaan toimittajalla ei ollut oikeutta saada yksityiskohtaisia tietoja yksityissairaaloiden potilasvahingoista. KHO otti vuosikirjapäätöksessään kantaa tapaukseen, jossa toimittaja olisi halunnut tietää, ku... »
Potilaat valittavat hoidosta yhä ahkerammin ja useammalle viranomaiselle. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on yhä kiireisempi. Teon syyttäjälle tai poliisille kirjoittamien lausuntojen määrä on tällä vuosituhannella lähes kaksinkertaistunu... »
Katastrofit ovat nostaneet Eero Hirvensalon lähes julkkikseksi. Lääkäri Eero Hirvensalo kiemurtelee. Tarkoitus olisi puhua ihmisestä ja tunteista lääkäriprofession alla, mutta Töölön sairaalan tukielinkirurgian vastaavaa ylilääkäriä ja Husin... »
Potilasvakuutuskeskuksen maksamat korvaukset nousivat jo 30 miljoonaan euroon. Potilasvakuutuskeskus maksoi viime vuonna korvauksia jo 30 miljoonaa euroa. Kasvua vuodesta 2006 on kymmenen prosenttia. Viime vuonna vahinkoilmoituksia tuli lähe... »
Vain joka kolmas potilasvahinko korvataan. Potilasvahinkoilmoitukset lisääntyivät viime vuonna. Potilasvakuutuskeskukselle tehtiin vuonna 2006 7 935 vahinkoilmoitusta, 340 ilmoitusta enemmän kuin edellisenä vuonna. Korvausratkaisun Potilasva... »
Vuonna 2005 tehtiin 7570 vahinkoilmoitusta. Potilasvakuutuskeskukselle tehtiin vuonna 2005 lakisääteisen potilasvakuutuksen perusteella 7570 vahinkoilmoitusta. Ilmoitusten määrä kasvoi 300:lla edellisestä vuodesta, mutta oli yhtä paljon kuin... »
Ilmoituksia Potilasvakuutuskeskukseen tuli yli seitsemän ja puolituhatta. Potilasvakuutukselle tehtiin viime vuonna lakisääteisen potilasvakuutuksen perusteella 7 565 ilmoitusta, eli noin 5 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Korvausr... »
Hierarkkisessa työyhteisössä tehdään harvoin yhteistyötä aidon pyyteettömästi. »
Ympärivuorokautisen hoidon ja perinteisen kotona asumisen välillä on iso aukko. »
Työikäiselle masentuneelle ei helposti sanota, että kokeile liikuntakerhoa. »
Juha Tuominen kertoo oman tarinansa Husin kriisistä. »
Fimean lista vanhuksille vaarallisista lääkkeistä herätti tiedotusvälineet. »
Mikä auttaisi vanhusten masennukseen?
Miksi ei voisi heittäytyä saattohoidettavaksi jo varsin varhain? »
Jos kaikki työpaikat laitettaisiin hakuun nyt, nykytilanteeseen verrattuna noin kaksinkertainen osuus lääkäreistä hakeutuisi yksityiselle sektorille. »
Terveydenhuollon uutiset suoraan sähköpostiisi kahdesti viikossa. »
Mediuutiset tutustuu mielellään sairaanhoitopiirien ja terveyskeskusten arkeen.
Anna-Maija Pietilä (toim.): Terveyden edistäminen - Teorioista toimintaan. WSOYpro 2010. »
Muutokset elintavoissa ja ympäristössä ovat lisänneet tulehduksellisia suolistosairauksia. »