Re: Työterveyshuolto kannattelee tärkeintä tukipilaria
Psyko
30.3.2012 16:26
Työterveyshuolto on tärkeä osa organisaation tuloksen tai jopa menestyksen tekemistä - riippuen siitä mistä positiosta asiaa tarkastellaan.
Työterveyshuolto ei ole vain sairauden hoitoa. Psyykkisten ja sosiaalisten tekijöiden merkitys organisaatioiden kilpailuykyyn, menestymiseen entisestään korostuu. Vanhanaikainen käsitys terveydestä (terveys=sairauden poissaoloa) ei riitä.
Ko. määritelmän mukainen työntekijä (siis terve työntekijä) ei välttämättä ole sitoutunut työhön, ei ole motivoitunut, ei anna parasta panostaan ja osaamistaan työpaikan käyttöön perustehtävän tai tavoitteiden saavuttamiseksi. Joten psykologisten tekijöiden merkitys työssä ja organisaation / yrityksen kukoistamisessa on merkittävä (niinkuin on ollut myös aiemminkin, mutta nyt tietotyön aikana korostuu entisestään!). Psykologisen tiedon käyttö niin työpaikoilla kuin työterveyshuolloissa on tärkeää. Joten toivoisi, että työterveyshuolloista olisi mahdollisuuksia saada myös psykologin tai organisaatiopsykologin palveluita - erityisesti esimiestyöhön liittyvissä kysymyksissä. Tämähän on hyvin ajankohtainen aihe myös mediassa tällä hetkellä.
Uusin viesti
15.4.2012
19:21
Ilmoita asiattomasta viestistä
Re: Työterveyshuolto kannattelee tärkeintä tukipilaria
Psyko 30.3.2012 16:26Työterveyshuolto on tärkeä osa organisaation tuloksen tai jopa menestyksen tekemistä - riippuen siitä mistä positiosta asiaa tarkastellaan.
Uusin viesti 15.4.2012 19:21 Ilmoita asiattomasta viestistäTyöterveyshuolto ei ole vain sairauden hoitoa. Psyykkisten ja sosiaalisten tekijöiden merkitys organisaatioiden kilpailuykyyn, menestymiseen entisestään korostuu. Vanhanaikainen käsitys terveydestä (terveys=sairauden poissaoloa) ei riitä.
Ko. määritelmän mukainen työntekijä (siis terve työntekijä) ei välttämättä ole sitoutunut työhön, ei ole motivoitunut, ei anna parasta panostaan ja osaamistaan työpaikan käyttöön perustehtävän tai tavoitteiden saavuttamiseksi. Joten psykologisten tekijöiden merkitys työssä ja organisaation / yrityksen kukoistamisessa on merkittävä (niinkuin on ollut myös aiemminkin, mutta nyt tietotyön aikana korostuu entisestään!). Psykologisen tiedon käyttö niin työpaikoilla kuin työterveyshuolloissa on tärkeää. Joten toivoisi, että työterveyshuolloista olisi mahdollisuuksia saada myös psykologin tai organisaatiopsykologin palveluita - erityisesti esimiestyöhön liittyvissä kysymyksissä. Tämähän on hyvin ajankohtainen aihe myös mediassa tällä hetkellä.
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.